Venäläisen sotatoimittaja Vladlen Tatarskyn mukaan Venäjän hallinto käy sotaa Ukrainassa puolivillaisilla toimilla. Myös muut venäläiset sotabloggaajat ovat viestineet samanlaisia tuntemuksia.
Hän kysyy videoblogissaan, mitä varten haavoittuneet venäläiset sopimussotilaat, reserviläiset ja vapaaehtoiset vuodattavat vertaan Ukrainan rintamalla turhaan.
Hän ihmettelee myös sitä, miten Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi voi mennä vaivihkaa Etelä-Ukrainassa sijaitsevaan Hersonin kaupunkiin. Zelenskyi teki maanantaina yllätysvierailun Hersoniin, jonka Ukrainan joukot valtasivat venäläisiltä miehittäjiltä takaisin viime viikonloppuna.
Vladlen Tatarskyn mukaan Venäjän asevoimat olisivat voineet hyökätä ohjuksilla tai raketeilla presidentti Zelenskyitä vastaan
– Sillä olisi ollut suuri symbolinen arvo. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, Tatarsky sanoo WarTranslated-sivuston englanniksi kääntämällä videolla.
– Kertokaa minulle, miksi tämä kaikki tapahtuu? Taistelemmeko me täydellä teholla vai tiettyjen ehtojen ja rajoitusten mukaisesti?
Hän korostaa, että rajoitetulla sodankäynnillä ei saada tuloksia aikaan.
– Sodan oltava ehdotonta. Puolivillaisilla toimilla ei voida taistella.
Tatarsky toivoo, että Venäjän poliittinen johto selventäisi tilannetta.
– He sanovat, että ”erikoisoperaation tavoitteet täyttyvät”. Haluaisin kuulla tästä enemmän.
– Haluaisin, että poliittinen johtomme vaivautuisi selittämään epäselvässä tilanteessa kansalle, virkamiehille ja vertaan vuodattaville sotilaille, että mitä täällä tapahtuu.
Venäjä rakentaa uusia puolustusasemia Etelä-Ukrainassa Dnepr-joen itäpuolella hidastaakseen ukrainalaisten etenemistä kohti Krimin niemimaata.
Itä-Ukrainan rintamalohkoilla käydään kovia taisteluita Venäjän ja Ukrainan joukkojen välillä.
Useiden asiantuntijoiden mukaan Ukrainan odotetaan jatkavan vastahyökkäyksiään idässä ja etelässä myös talven aikana.
Russian reporter and fighter Vladlen Tatarsky is very mad about Zelensky visiting Kherson. According to him, they are spilling their blood for nothing, meanwhile, the Russian government is taking half-measures. Similar sentiment was seen across all Russian channels today. pic.twitter.com/0nErv82sfy
— Dmitri (@wartranslated) November 14, 2022





