Dimitri Krupnov on johtaja väestörakenne-, muuttoliike- ja aluekehitysinstituutissa Moskovassa. Hänen mukaansa 25 000 venäläistä nuorta kuolee vuosittain alkoholiin ja huumeisiin. Näistä kuolemista 60–70 prosenttia johtuu heroiinista.
Venäjällä keskimääräinen elinikä miehillä on 65 vuotta ja naisilla 76 vuotta. Se on vähemmän, kuin esimerkiksi Bangladeshissa, kirjoittaa Expressen. Suurin kuolinsyy aikuisten keskuudessa, noin 52 prosentissa tapauksista, on alkoholi. Se on maailmanennätys. Kasvava heroiinin käyttö vie maata kuitenkin kohti uutta maailmanennätystä, joka on eniten narkomaaneja maailmassa.
Heroiinin käytön vanavedessä kasvaa HIV-tartuntojen määrä. Venäjä onkin ainoa maa maailmassa, jossa Hiv-tartuntojen määrä kasvaa edelleen. YK:n arvion mukaan 20 000 venäläistä tulee kuolemaan aidsiin kuukausittain vuonna 2020.
Krupnov näkee tulevaisuuden vielä synkempänä.
– Kuolleisuuden ja sotien takia meitä voi olla enää 70–80 miljoonaa vuosisadan lopulla. Jos maahanmuutto jatkuu, niin ehkä 120 miljoonaa.
Venäjän väkiluku oli viime vuonna yli 143 miljoonaa. Viime vuosina väkiluku on kasvanut, mutta Krupnovin mukaan jo 10 vuoden kuluttua kasvu kääntyy laskuun.