Vuonna 1997 Venäjä ja Nato-maiden johtajat allekirjoittivat yhteisen perusasiakirjan. Verkkouutiset kertoi tuolloin asiasta tässä.
Tänään eletään toisissa tunnelmissa. Puolustusliitto Nato kumoaa parhaillaan julkaisemallaan videosarjalla Venäjän esittämiä syytöksiä ja levitettyjä perättömiä uskomuksia toimistaan.
Naton videosarjan osa yksi löytyy tästä ja osa kaksi tästä.
Kolmannella videolla, joka näkyy alapuolella, entinen varapääsihteeri Alexander Vershbow vastaa Venäjän väitteeseen, jonka mukaan Nato on rikkonut perusasiakirjaa.
Hän kehottaa kiinnostuneita lukemaan perusasiakirjan tarkkaan.
– Siinä sanotaan, että Nato pidättyy lisäämästä merkittävien taistelujoukkojen pysyviä asemia. Kun äsken sovimme siirtävämme neljä pataljoonaa liittouman itäalueelle, sovimme myös että ne ovat kiertäviä, eivät pysyviä, Alexander Vershbow sanoo videolla.
– Lisäksi kokonaistasot ovat selvästi kaikkien ”merkittävien taistelujoukkojen” järkevien määritelmien alapuolella.
Vershbowin mukaan Venäjä sitoutui harjoittamaan ”samanlaista pidättyvyyttä”. Sen sijaan Venäjä ”on lisännyt joukkojensa määrää rajoillamme ja rikkonut sopimuksia, jotka sallivat tarkistukset ja sotilaallisen läpinäkyvyyden”.
– Joten Nato on kunnioittanut uskollisesti sitoumuksiaan. Venäjä ei ole.
Perusasiakirjan allekirjoittamalla Venäjä sitoutui myös olemaan uhkaamatta tai käyttämättä voimaa Naton liittolaisia tai muita valtioita kohtaan.
– Se on rikkonut tämän sitoumuksen laittomalla miehityksellä Krimillä, itsenäisen valtion alueella. Ja Venäjä jatkaa militanttien tukemisen Itä-Ukrainassa.