Venäjän asevoimien sodankäyntitapa Syyriassa perustuu ranskalaisasiantuntijan mukaan strategiaan, jossa siviilien tappamisella on keskeinen rooli.
– Ideana on terrorisoida väestöä, heikentää henkistä kestokykyä sekä lopulta tuottaa mahdollisimman paljon kuolonuhreja, Pariisin maineikkaassa Sciences Po -yliopistossa työskentelevä Nicolas Tenzer sanoo ranskalaisen Slate.fr-verkkolehden julkaisemassa artikkelissa.
Sotatoimia kohdistetaan hänen mukaansa erityisesti ihmisten jokapäiväisen elämän kannalta merkityksellisiin kohteisiin, kuten toreille, kouluihin ja sairaaloihin.
Presidentti Vladimir Putin korostaa mielellään Venäjän Syyria-operaation tähtäävän islamistiterroristien kukistamiseen. Tenzerin mukaan totuus on kuitenkin toinen.
– Venäjän iskuista Syyriassa ovat vain hyvin pieni osa on osunut jihadistiryhmiin, hän toteaa.
Ranskalaisen sotahistorioitsijan, eversti Michel Goyan mielestä Venäjän toimet Syyriassa muistuttavat 1999–2009 käytyä toista Tšetšenian sotaa, jossa venäläisjoukkojen iskut kohdistuivat hyvin systemaattisesti juuri siviilikohteisiin.
– Kyse on pyrkimyksestä saada väki pakenemaan. Kun se on toteutunut, pidäkkeitä on paljon vähemmän, sanoo Goya.
Putinin terveiset lännelle
Venäjä pommitukset kohdistuvat Goyan mukaan syyrialaisiin sairaaloihin osin siksi, että Kreml ei halua päästää kuvia niissä hoidettavista siviileistä kansainväliseen levitykseen.
– Venäläisethän eivät ole idiootteja. He hallitsevat informaatiosodankäynnin erinomaisesti ja pyrkivät välttämään sen, että väkivaltaisia kuvia on saatavilla. Jos halutaan löytää kuvia esimerkiksi vammautetuista lapsista, on mentävä sairaalaan. Tämä on osasyy siihen, että he maalittavat sairaaloita, Goya sanoo.
Vaikka Venäjä luonnollisesti kiistää syyllistyneensä sotarikoksiin Syyriassa, niistä on Slate.fr:n mukaan kertynyt todisteita yllin kyllin.
– Putinin osalta kyse on sen osoittamisesta, että länsi on pelkurimainen, että hän voi toteuttaa massiivisia sotarikoksia kansainvälisen yhteisön hätkähtämättä ja että kansainvälisellä oikeudella ei ole vähäisintäkään arvoa, Nicolas Tenzer toteaa.
Jos läntiset johtajat olisivat kiinnittäneet enemmän huomiota Tšetšenian toiseen sotaan, edes Syyrian tapahtumat eivät hänen mukaansa olisi kenties yllättäneet heitä siinä määrin kuin nyt tapahtui.
– He olisivat ehkä kyenneet ennakoimaan Georgian 2008, Ukrainan 2013 ja Syyrian 2015. Mutta Tšetšeniasta ei aikoinaan oikeastaan kukaan puhunut, hän huomauttaa.
