– Suomi ja Ruotsi ovat vastatakseen Itämeren puolustamisen haasteisiin liikkuneet vuosien saatossa lähemmäs Natoa kuin mikään muu puolustusliiton kumppanivaltio. Niin ikään Naton kumppani Ukraina sai tuta vuonna 2014, että kollektiivisessa puolustuksessa on punainen viiva puolustusliiton kumppanien ja jäsenten välillä. Suomelle ja Ruotsille tämä punainen viiva voi olla ennemmin harmaa vyöhyke, Atlantic Councilin Pohjois-Euroopan johtaja ja Ruotsin maanpuolustusyhdistyksen pääsihteeri Anna Wieslander toteaa Atlantic Councilin kirjoituksessaan.
Hän korostaa, etteivät Suomi ja Ruotsi ole Naton ”muodollisia jäseniä” taikka hae tällä hetkellä jäsenyyttä.
– Vaikka liittymisen seurauksista molemmissa valtioissa tehdyissä virallisissa selvityksissä on päädytty siihen, että Naton jäsenyys lisäisi puolustuksen pelotevaikutusta, on poliittisessa johdossa vallalla ajattelu, jossa turvallisuusdoktriinin muuttamista pidetään liian dramaattisena, Anna Wieslander sanoo.
Hänen mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset päättäjät katsovat, että sotilaallinen liittoutumattomuus luo ennakoitavuutta ja vakautta Itämeren alueella.
– Venäjälle tämä on hyvä uutinen, Wieslander toteaa.
– Vaikka Suomi ja Ruotsi jättivät puolueettomuuden taakseen, kun niistä tuli EU:n jäseniä vuonna 1995, viittaa Venäjä molempiin edelleen ”neutraaleina”. Moskova tietää, että Suomi ja Ruotsi seisoisivat kriisissä EU- ja Nato-kumppaniensa rinnalla, silti se muistaa aina huomauttaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden lisäävän Venäjän huolia Itämeren alueen voimatasapainosta, hän jatkaa.
Riippuvaisuutta
Epäröinti jäsenyyden kanssa ei ole Anna Wieslanderin mukaan estänyt Suomea ja Ruotsia syventämästä maanpuolustuksen yhteistyötään Naton kanssa. Hänestä kyse merkittävästä muutoksesta, kun ajatellaan Naton historiaa ja ”liittoutumattomien Pohjoismaiden varovaisuutta”.
– Suomi ja Ruotsi olivat kylmän sodan lopussa puolueettomia ja niiden asevoimat eivät sopineet juuri yhteen liittoutuneiden joukkojen kanssa. Nyt ne ovat EU:n aktiivisia jäseniä ja Naton lähimpiä kumppaneita lähes täydellisellä yhteensopivuudella.
Anna Wieslanderin mukaan syynä on Itämeren strateginen ja operatiivinen tilanne. Alueen valtioiden turvallisuus on kytköksissä toisiinsa.
– Yksikään alueen valtio ei ole riittävän suuri torjuakseen vastustajaa yksin. Ulkopuolinen apu on siksi tarpeen.
Yhteistyö Itämeren puolustuksessa on Wieslanderin mukaan Naton, Suomen ja Ruotsin yhteinen intressi. Hän kertoo sotapelien osoittaneen sekä alueen haavoittuvuuden että mahdollisuuden menestyä kriisissä yhteistyöllä.
Anna Wieslander kutsuu Suomea ja Ruotsia Naton ”epävirallisiksi jäseniksi Itämeren alueella”. Tällaisella statuksella on hänen mukaansa hyvät ja huonot puolensa.
– Yhtäältä tämä voi vahvistaa kollektiivista puolustusta valmistamalla tarvittaessa yhteiseen toimintaan. Mutta jos statusta ei tunnusteta avoimesti, voi se hämärtää ja siten heikentää liittoutuneiden sitoumuksia toisilleen, Wieslander sanoo.
– Tämä status tarkoittaa Suomelle ja Ruotsille mitä todennäköisimmin sitä, että molemmat saisivat – ja molempien odotettaisiin antavan – tukea Natolta niiden lähialueen kriisissä. Tämä on kuitenkin hauras ja olosuhteista riippuvainen asema, hän jatkaa.
Anna Wieslander muistuttaa, ettei kummallakaan valtiolla ole myöskään pääsyä puolustusliiton päätöksentekoon tai operaatioiden suunniteluun.