Venäläiseen Izvestiaan viittaavan Moscow Timesin mukaan Venäjän ase- ja avaruusteollisuudesta vastaava apulaispääministeri Dmitri Rogozin kertoi torstaina, että asevoimien käyttöön parhaillaan otettava uutuustankki aiotaan varustaa 152 millimetrin kanuunalla nykyisen 125 millimetrin kanuunan sijaan.
Kyseessä on suurin käytössä oleva taistelupanssarivaunun kanuuna. Izvestian mukaan se tekee T-14 Armatasta maailman raskaimmin aseistetun tankin.
Esimerkiksi amerikkalaisissa M1 Abrams- ja saksalaisissa Leopard 2 -vaunuissa käytetään 120 millimetrin kanuunoita.
”Armatan 152 millimetrin ammukset menevät läpi metristä terästä”, Rogozin julisti keskiviikkona pidetyssä puolustusteollisuuden neuvoston kokouksessa. Kokouksessa oli läsnä myös presidentti Vladimir Putin.
Venäläisten mukaan Armata on maailman edistyneiden taistelupanssarivaunu. Venäjä aikoo rakentaa sen pohjalle useita tulevista miehistönkuljetusvaunuistaan ja telatykeistään.
Armatan todellisista ominaisuuksista on saatavilla varsin vähän tietoa. Länsimaisissa medioissa on epäilty etenkin venäläisten esittämiä väitteitä panssarivaunun varsin edistyneistä asejärjestelmistä.
Panssarivaunu esiteltiin ensi kertaa yleisölle viime viikonloppuna Moskovan voitonpäivän paraatissa. Ennen paraatia järjestetyt harjoitukset saivat Armatan kannalta varsin nolon käänteen, kun yksi uusista supertankeista simahti keskelle katua.
Tankki jouduttiin hinaamaan pois paikalta.