Venäjä lähettää sota-aluksia kohti G-20-kokousmaata

Australialla ja Venäjällä on ollut kiistaa kesällä alasammutusta malesialaisesta matkustajakoneesta.

Venäjä on lähettänyt laivueen sota-aluksia kohti Australiaa hieman ennen Australiassa järjestettävää teollisuusmaiden G20-kokouksta 15–16. marraskuuta, kertoo The Sydney Morning Herald.

Australialla ja Venäjällä on ollut kiistaa 17. heinäkuuta alasammutusta malesialaisesta matkustajakoneesta, jossa kuoli 298 ihmistä, joista 38 oli Australian kansalaisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Australian pääministeri Tony Abbott on vaatinut tiukka sanaisesti Venäjän presidentti Vladimir Putinilta selvitystä asiasta.

Australian puolustusministeriön mukaan ”venäläisalukset ovat kansainvälisillä vesillä matkalla kohti Pohjois-Australiaa”.

– Alusten liikkuminen perustuu täysin kansainvälisen oikeuden säännöksiin, joiden mukaan sotilasalukset saavat harjoittaa vapaasti merenkulkua kansainvälisillä vesillä, ministeriön tiedotteessa todetaan.

Puolustusministeriö kertoi Australian puolustusvoimien lähettäneen kaksi fregattia ja yhden valvontakoneen seuraamaan venäläisalusten liikkeitä.

Poimintoja videosisällöistämme

Abbott ja Putin tapasivat Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön Apecin kokouksessa Pekingissä ja keskustelivat alasammutusta malesialaiskoneesta.

Australian puolustusministeriön mukaan Venäjä on lähettänyt aikaisemminkin laivasto-osastoja kansainvälisiin kokouksiin.

Lehti ei tavoittanut Venäjän suurlähetystön tiedotusvastaavaa Australiassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lue myös:

Näin Australian pääministeri ”paiskaisi Putinin tonttiin” – video

Venäläisdiplomaatti Australian pääministerille: Missä ministeri ”haluaisi paiskata Putinin tonttiin”?

Mainos