Venäjä kiistää iskeneensä avustussaattueeseen – ”rekat vain syttyivät tuleen”

Yhdysvaltojen puolustusviranomaiset uskovat Venäjän koneiden iskeneen avustussaattueeseen Syyrian Aleppossa.

Amerikkalaisten puolustusviranomaisten mukaan Venäjän koneet olivat Punaisen puolikuun avustussaattueeseen Syyrian Aleppossa kohdistuneen tuhoisan iskun takana, kertoo Guardian.

Mediassa liikkuvien tietojen mukaan kaksi venäläistä Su-24-rynnäkkökonetta lensi saattueen yllä iskun aikaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Saattueen 31 kuorma-autosta ainakin 18 sai osuman. Punaisen puolikuun ja paikallisten ihmisoikeusaktivistien mukaan isku vaati ainakin 12 ihmisen hengen. Kaksivaiheinen hyökkäys kohdistui silminnäkijöiden mukaan ensin saattueeseen ja sitten paikalle tulleisiin auttajiin.

YK on tuominnut iskun jyrkästi. Avustuskuljetusten salliminen sisällissodan pahiten runtelemille alueille oli eräs Yhdysvaltojen ja Venäjän sorvaamaan Syyrian tulitaukosopimuksen keskeisistä ehdoista.

Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinto aloitti maanantaina ilmaiskut Aleppon kapinallisalueille heti, kun se oli ilmoittanut, ettei tulitauko ole enää voimassa.

Poimintoja videosisällöistämme

Yhdysvallat katsoi heti iskun jälkeen Venäjän olleen vastuussa tapahtuneesta. Aluksi oli kuitenkin epäselvää, olivatko kyseessä Venäjän omat vai sen liittolaisen al-Assadin koneet.

Avustussaattueen sijainti oli sodan osapuolien tiedossa ja sillä piti olla pääsy Aleppoon. Venäjä ei ole vielä myöntänyt, että saattue olisi joutunut ilmaiskun kohteeksi. Venäjän hallinto on selittänyt tapausta toteamalle, että kuorma-autot ”syttyivät tuleen”. Venäjä on väittänyt myös, että saattueessa olisi ollut Syyrian kapinallisten ajoneuvo.

Yhdysvaltojen mukaan saattueen kohtalosta ei ole epäilystäkään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

“Syyrian taivaalla lentää vain kolme osapuolta. (Yhdysvaltojen johtama lännen) koalitio, venäläiset ja Syyrian hallinto. Koalitio ei tehnyt iskua. Emme lennä Aleppon yläpuolella. Meillä ei ole siihen mitään syytä. Iskemme vain ISIS:tä vastaan, eikä ISIS ole siellä. Annamme venäläisten ja Syyrian hallinnon selittää tekonsa”, Yhdysvaltojen puolustusministeriön tiedottaja Jeff Davis sanoo.

Venäjä on kiistänyt jyrkästi sitä ja al-Assadin hallintoa kohtaan esitetyt syytökset.

“Seuraamme paheksuen joidenkin Syyriassa kapinallisyksiköitä ja terroristeja ohjailevien ulkomaisten tahojen yrityksiä syyttää Venäjän ja Syyrian ilmavoimia avustussaattueen väitetystä pommituksesta”, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi.

Mainos