Venäjä-keskustelussa puhuttiin suuresta pettymyksestä ja pakotteista

Eduskunta kävi keskiviikkona ajankohtaiskeskustelun Suomen ja Venäjän suhteista.

Eduskunnan Venäjä-keskustelussa varoitettiin Ukraina-kriisin pitkäaikaisuudesta ja puhuttiin pakotteista.

Debattiosuudessa kokoomuksen Pertti Salolainen kuvaili, miten ”pettymyksemme on niin tavattoman suuri tähän nykytilanteeseen”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Se johtuu siitä, että me kuvittelimme kaikki, että Venäjä haluaa integroitua länteen. Kun näin ei ole tapahtunut, se on meille valtavan suuri pettymys ja takaisku, Pertti Salolainen sanoi.

Hänen mukaansa on pitkässä juoksussa täysin välttämätöntä, että Venäjä löytää uudelleen läntisen Euroopan.

– Pahinta on, että emme tiedä, mikä on loppupeli – miten tämä kaikki päättyy, mikä on end game. Tämä on todella huolestuttava tilanne, sitä loppupäätä ei ole näkyvissä.

Salolaisen mukaan ”kaikki se tyhmä kritiikki, mikä meillä on esitetty EU:ta vastaan, jää nyt omaan arvoonsa”.

– Eräs asia on varma: Venäjä aiheuttaa itselleen tällä hetkellä korvaamatonta vahinkoa pitkäksi ajaksi. Vakavaa on, että joudumme Suomessa tarkastelemaan myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaamme uudelta pohjalta, varautua jopa pahimpaan.

Pöyhkeä anastaminen

Perussuomalaisten Jari Lindström aprikoi, onko kriisin vaikutus pysyvämpää.

– EU ja Suomi voivat jäädä tässä norsujen tanssissa jalkoihin.

Keskustan Katri Komin mukaan Venäjän kanssa pärjäämiseen tarvitaan ”laajat ja monenväliset ja kahdenväliset suhteet kaikissa olosuhteissa, ja se ei tarkoita, etteikö Suomi vetäisi yhtä köyttä EU:n kanssa kun puhutaan pakotteista ja Venäjän toimien tuomitsemisesta Ukrainan tapahtumissa. Tästä ei ole epäilystäkään”.

Rkp:n Stefan Wallinin mukaan Suomi tulee aina olemaan Venäjän hyvä naapuri. Hän ihmetteli, miten Krimin ”pöyhkeään anastamiseen tähtäävä operaatio” oli täydessä käynnissä pian Sotsin olympiatulen sammuttua.

Wallinin mukaan Nato-jäsenyyden nouseminen esiin ei ole yllättävää, vaikka ajankohta sen esittämiselle tuntuu olevan aina väärä ”ainakin joillekin”. Se kuuluu hänen mukaansa kuitenkin erottamattomasti kokonaiskuvaan niin meillä kuin Ruotsissa, ”jossa jäsenyyden kannatus kasvaa koko ajan”.

– Ei Ukrainan tilanteen takia, vaan Ukrainan tilanteesta huolimatta.

Ahvenanmaan kansanedustaja Elisabeth Nauclér toivoi Venäjän tunnustusta Ahvenanmaan neutralisoinnille, joka ei hänen huomautuksensa mukaan tarkoita samaa kuin neutraali.

– Tämä asia pitäisi pitää esillä kaikilla kansainvälisillä foorumeilla, Nauclér vetosi.

Ei näköpiirissä

Vihreiden Pekka Haavisto pyysi hallitukselta näkemyksiä sanktioiden purkamisen aikataulusta.

Poimintoja videosisällöistämme

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vastasi henkilösanktioiden olevan määräaikaisia ja niiden tulevan uudelleen tarkasteltavaksi viimeistään maaliskuussa.

– Oma käsitykseni on, että Minskin sopimusten aito ja varaukseton täytäntöönpano, joka sisältää sen että mitään vieraita joukkoja ei Ukrainassa ole ja että Ukrainan rajat ovat Ukrainan täydessä valvonnassa, Erkki Tuomioja totesi pakotteiden poistamisen ehdosta.

– Totta kai olemme valmiit heti poistamaan pakotteet, jos ne edellytykset joiden vallitessa ne asetettiin, muuttuvat. Mutta toistaiseksi näin ei ole näköpiirissä, ulkoministeri sanoi.

Keskustan Juha Sipilän mukaan eduskunnan keskiviikkoista keskustelua leimasi tärkeä yksituumaisuus.

– Suomalaiset ovat varsin yksituumaisia suhteessa Venäjään. Me kuitenkin olemme tietyllä tavalla vastakkainasettelussa: olemme asettaneet toisillemme pakotteita, Juha Sipilä sanoi.

Sipilä kysyi ministereiltä kansainvälisiä arvioita tilanteesta ja suomalaisten yritysten toimintaedellytyksistä Venäjällä.

Pääministeri Alexander Stubb vastasi Suomen pyrkineen kriisin aikana siihen, että toimintamme EU:n sisällä on aktiivista ja tehokasta ”ja toisaalta olemme pitäneet yllä kahdenvälisiä suhteita”.

– Nämä, kuten edustaja (Timo) Soini totesi, eivät ole toistensa vastakohtia joko-tai, vaan ilman muuta sekä-että, Stubb totesi.

Stubb sanoi olevansa kiitollinen siitä Venäjä-politiikan yksituumaisuudesta, jota Sipilän puheenvuoro osoitti.

Pääministeri kehui keskustajohtajan olevan ”täysin oikeassa” myös siinä, että talous on Suomen suurin huoli.

– Teemme päivittäin työtä sen eteen, että suomalainen liiketoiminta ei häiriinny Venäjän suhteen, pääministeri Stubb totesi.

Mainos