Novaja Gazeta ja Volya-yhteisö raportoivat omiin lähteisiinsä vedoten, että Venäjä käytti Vapaan Venäjän legioonaa (Legion Svoboda Rossii) ja Venäjän vapaaehtoisjoukkoja (RDK) vastaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n alaisia terrorismin vastaisia yksiköitään ”Vympel” ja ”Alfa”. Ne lennätettiin Belgorodin alueelle Moskovasta toukokuun 23. päivän vastaisena yönä.
Kummankin yksikön johto kielsi, että niitä olisi käytetty, ja väitti niiden pysyneen Belgorodin lentokentällä. Alueen paikallisviranomaiset puolestaan ilmoittivat peruuttaneensa terrorismin vastaisen operaation, joka aloitettiin 22. päivän iltana. Käytön kieltäminen on ymmärrettävää, koska kumpaakin käytettiin aikanaan sotatoimissa Tšetšeniassa, mutta yksiköt kärsivät siellä hintaansa ja koulutukseensa nähden huomattavan raskaita tappioita.
Belgorodin alueen kuvernööri Vjatsheslav Gladkov ehti kuitenkin jo aiemmin tiedottaa, että ”rajavartiosto, kansalliskaarti ja FBS tekevät kaikkensa vastustajan likvidoimiseksi”.
Vympel ja Alfa perustettiin FSB:n alaisuuteen vuonna 1998. Vympelin päätehtävä on suojata strategisia kohteita ja Alfan vapauttaa panttivankeja. Kumpikin niistä on ennemminkin poliisin erikoisyksikkö eikä asevoimien erikoisjoukko. Siksi niiden käyttäminen sotatoimissa ei kuulu niiden profiiliin. Se on kuin hakkaisi nauloja tuhansien eurojen mikroskoopilla.
Ainoissa Belgorodin alueella olevissa sodankäyntiin pystyvissä joukoissa on tiettävästi 3 200 motorisoidun jalkaväkiyksikön sotilasta. ”Motorisoidun” pitäisi olla lainausmerkeissä, koska sillä on vain 20 ajoneuvoa, minkä vuoksi yksikkö muistuttaa enemmän ensimmäisen maailmansodan jalkaväkeä kuin
nykyaikaista motorisoitua yksikköä.
Se, että Kreml joutui heittämään taisteluun Belgorodissa hyvin erikoistuneita terrorismin vastaisia yksiköitä, vain vahvistaa Vapaan Venäjän legioonan antamaa lausuntoa. Sen mukaan Venäjän liittovaltio on tällä hetkellä täysin suojaton. Käytännössä kaikki sotavoima on Ukrainassa.