Verkkouutiset

Eduskuntatalon portaat Helsingissä 9. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

”Velkatahti on ollut käsittämätön” – valtion korkomenot uhkaavat nousta neljään miljardiin

Kansanedustajan mukaan velkaantumisen pysäyttäminen on välttämätöntä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen varoittaa, että valtion vuosittaiset korkomenot uhkaavat nousta ainakin neljään miljardiin vuosikymmenen loppuun mennessä.

– Tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Raju velkaantuminen on tällä hetkellä suurimpia uhkia suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Vuosittaiset valtion korkomenot uhkaavat paisua noin neljään miljardiin vuosikymmenen lopulla.

– Tämä arvio perustuu nykyuraan, ja ennakoitua korkeampia korkotaso voi nostaa summan lähelle viittä miljardia. Vertailun vuoksi esimerkiksi suora valtionrahoitus yliopistoille on kaksi miljardia vuodessa. Korkomenot ovat pois muista tärkeistä menoista, Valkonen sanoo tiedotteessa.

Valtiovarainministeriö arvioi, että tämän vuoden valtion korkomenot ovat noin 2,5 miljardia euroa, kun viime vuonna korkomenoihin kului reilut 830 miljoonaa. Vuodelle 2025 ministeriö arvio jo yli kolmen miljardin korkomenoja ja vuodelle 2027 3,6 miljardin.

Nykyuralla velkataakka nousee joka vuosi. Valtiolla on tämän vuoden loppuun mennessä arviolta 156 miljardia velkaa. Vuonna 2019 velkaa oli 106 miljardia.

Valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvamassa vuoden 2019 44,3 prosentista vuoden 2023 lopun 52,9 prosenttiin.

– Ensi joulukuussa 106-vuotias Suomi on siis kasannut yli 30 prosenttia velastaan neljässä vuodessa. Velkatahti on ollut käsittämätön. Ja vielä jatkuu.

– Tämänkin vuoden budjetti on 8,3 miljardia alijäämäinen – ja [Sanna] Marinin hallitus tehtailee juuri lisätalousarviota, jossa menoja entisestään lisätään, Valkonen sanoo.

”Menot täytyy sovittaa tuloihin”

Kansanedustajan mukaan velkatahti aiheuttaa muitakin ongelmia kuin korkomenojen nousua. Velka jää tuleville suomalaisille maksettavaksi, aiheuttaa veronkiristyspaineita, heikentää mahdollisuuksia vastata kriiseihin ja rapauttaa luottamusta Suomen talouteen.

– Valtion velkakestävyys heijastuu esimerkiksi yksityiseen korkotasoon ja investointihalukkuuteen. Valtion luottoluokitus on pohja esimerkiksi yritysten lainoittajien riskiarvioissa. Velkavuori näivettää taloutta kautta linjan, Valkonen toteaa.

Valkonen ehdottaa, että eduskuntapuolueet sitoutuvat uskottavaan, pitkäjänteiseen talousohjelmaan, jolla velkaantuminen pysäytetään. Valtiovarainministeriö on arvioinut sopeutustarpeeksi yhdeksän miljardia euroa.

– Velkaantumisen pysäyttäminen ei ole helppoa, mutta välttämätöntä se on. Se on myös mahdollista. Esimerkiksi [Paavo] Lipposen, [Jyrki] Kataisen ja [Juha] Sipilän hallitukset tekivät miljardiluokan tasapainotustoimia, eikä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta romahtanut.

– Työkaluina on ensi vaalikaudella pidettävä niin menojen pienentäminen kuin tulojen suurentaminen. Talouskasvun tavoittelu on ehdottoman tärkeää, mutta on realismia todeta, että Suomen julkinen sektori on liian suuri maksukykyymme nähden. Menot täytyy sovittaa tuloihin, Valkonen päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)