Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvist pitää teollisuuden tilauskertymää tammikuussa kohtalaisen hyvänä ja tuotantokapasiteetin käyttöasetta korkeana.
Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat tammikuussa vuodentakaisesta 3,1 prosenttia ja tuotanto 2,6 prosenttia.
– Kapasiteetin käyttöaste on teollisuudessa yhä korkealla, mutta kovin vauhdikasta lisäkasvua on turha odottaa tänä vuonna. Tässä vaiheessa riemuun riittää se, ettei tullut romahdusta, Appelqvist toteaa pankin tiedotteessa.
Maailmantalouden suhdanne on hänen mukaansa heikentynyt erityisesti teollisuudessa, mutta toistaiseksi vaikutukset ovat olleet Suomen osalta yllättävänkin pieniä.
– Suomessa teollisuuden tuotantoa tukee myös parin viime vuoden nousujakson aikana korkealle tasolle kivunnut tilauskanta. Kesän jälkeen tilauskanta on kutistunut tuntuvasti, mutta sen taso ylittää yhä keskimääräisen, hän arvioi.
Appelqvist muistuttaa, että teollisuuden suhdannetilanne on heikentynyt eteenkin euroalueella. Vaikeuksissa on ollut talousveturi Saksa, joka on Suomen teollisen viennin kannalta keskeinen kauppakumppani. Toisaalta Saksassakin ovat palkat nousseet, ja työllisyystilanne on yhä hyvä.
– Voidaan siis toivoa, että suomalaisvalmisteisten mersujen kauppa käy jatkossakin. Yleisesti ottaen Suomen teollisuus on kuitenkin keskittynyt isoihin investointihyödykkeisiin, joka ei nojaa niinkään kulutuskysyntään, mikä tekee siitä haavoittuvaisen maailmantalouden suhdanteille, Appelqvist huomauttaa.