VATT:lle uusi ylijohtaja Juhana Vartiaisen tilalle

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajan virkaan on valittu Anni Huhtala.

Valtioneuvosto päätti virkanimityksestä perjantaina.

Anni Huhtala on toiminut ylijohtajan viran väliaikaisena hoitajana siitä lähtien, kun edellinen ylijohtaja Juhana Vartiainen valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi huhtikuun vaaleissa.

Huhtala on aiemmin toiminut VATT:n Työmarkkinat ja kasvua tukeva politiikka -tutkimusalueen tutkimusjohtajana vuodesta 2011 lähtien. Aiemmin Huhtala on työskennellyt muun muassa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa professorina sekä Ruotsin Konjunkturinstitutetissa yksikön päällikkönä.

Ylijohtajan määräaikainen virka alkaa 1. syyskuuta 2015 ja päättyy 31. elokuuta 2020.

Mainos