Vastuullisuusmittareista osa liikahti väärään suuntaan kemianteollisuudessa

Kemianteollisuuden vastuullisuusohjelman mittareista osa liikahti viime vuonna alaspäin, mutta pitkän aikavälin tuloksia pidetään alalla edelleen merkittävinä.

Kemianteollisuus ry:n mukaan toimialan Responsible Care –vastuullisuusohjelman luvut olivat viime vuonna osittain heikompia kuin edellisvuonna.

Kemianteollisuuden vastuullisuusohjelmassa on mukana 97 yritystä, ja se kattaa 80 prosenttia alan tuotannosta ja 60 prosenttia henkilöstöstä. Yritykset raportoivat vuosittain kehityksestään useilla kymmenillä mittareilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viime vuonna ohjelmassa mukana olevissa yrityksissä sattui 7,1 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden, kun vuonna 2013 luku oli vain 5,9. Myös energiakulutus kasvoi hieman tuotantokiloa kohden, samoin vedenkulutus ja kasvihuonepäästöt.

Kemianteollisuus ry kuitenkin muistuttaa, että pitkän aikavälin tulokset ovat merkittäviä eikä tavoitteista tingitä. Esimerkiksi vuonna 1988 kemianteollisuudessa tapahtui 43 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. Tavoitteena on pudottaa tapaturmataajuus tänä vuonna alle viiteen.

Ohjelmasta Kemianteollisuus ry:ssä vastaavan Merja Vuoren mukaan nolla tapaturmaakaan ei ole utopiaa, vaan täyttä totta 21 prosentille ohjelmassa mukana olevista yrityksistä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Verkostomainen kummitoiminta, jossa jäsenyritykset jakavat avoimesti tietoa ja osaamistaan keskenään, on osoittautunut työturvallisuudessa tehokkaaksi tavaksi edetä. Tätä toimintaa laajennetaan entisestään, Vuori kertoo Kemianteollisuuden tiedotteessa.

Kemianteollisuus ry:ssä energia- ja ilmastoasioista vastaava Sami Nikander puolestaan kertoo, että viime vuonna kemianteollisuus kulutti 20 prosenttia vähemmän energiaa tuotantokiloa kohden kuin seurannan alkuvuonna 1995.

– Suuria vuosittaisia parannuksia on vaikea saavuttaa. Tämän vuoksi ala etenee pienin askelin, Nikander selittää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vastuullisuusohjelmaan on otettu viime vuonna mukaan myös työhyvinvointia kuvaavia lukuja, kuten sairauspoissaolot ja eläkkeelle jäämisikä.

– Kemianteollisuus on ensimmäisenä toimialana Suomessa ottanut käyttöön myös työhyvinvoinnin mittarit, sillä haluamme olla työhyvinvoinnissa Suomen paras toimiala vuonna 2020, kertoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Kemianteollisuus ry koordinoi vastuullisuusohjelman Responsible Care toteutusta. Teollisuusalojen ammattiliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt ovat mukana ohjelman seurannassa ja kehittämisessä.

Mainos