Joutsenmerkin, EU-ympäristömerkin, Reilu kaupan ja Luomun edustajat kertovat tiedotteessaan haastavansa kuntavaaliehdokkaat toimimaan kestävien julkisten hankintojen puolesta ja edistämään vastuullisten tuotteiden hankintaa.
Edustajat muistuttavat, että julkinen sektori hankkii tavaroita ja palveluja vuosittain noin 35 miljardilla eurolla.
Vastuullisuusmerkkien teettämän tutkimuksen mukaan vain alle puolella kunnista on yleisiä vastuullisuuteen liittyviä ohjeita, jotka on kirjattu hankintaohjeistukseen. Neljä viidestä asukkaasta on sitä mieltä, että kuntien tulee huomioida ja minimoida sekä ihmisoikeus- että ympäristöriskit hankinnoissaan. Seitsemän kymmenestä haluaa tietää, miten oman kunnan hankinnoissa vastuullisuus huomioidaan.
Vastuullisuusmerkkien edustajat haluavat, että päiväkodeissa, kouluissa ja vanhusten palvelutaloissa nautitaan juomia ja ruokia, jotka on viljelty ilman lapsityövoimaa, syödään ruokaa, joka on tuotettu ilman torjunta-aineita ja eläinten hyvinvointi huomioiden ja siivotaan ympäristöystävällisillä ja turvallisilla kemikaaleilla.





