Miapetra Kumpula-Natri pitää sumutuksena Olli Rehnin tason talousosaajan kommenttia siitä, ettei Kreikalta vaadituista vakuuksista olisi Suomelle hyötyä.
– Suomalaisena olen hyvin tyytyväinen siitä, että vakuustilillä on satoja miljoonia euroja suojaamassa suomalaisten saatavia. Suomea arvioineet luottoluokittajatkin ovat maininneet vakuudet yhtenä syynä siihen, että Suomi – ainoana euromaana – on saanut korkeimman luottoluokituksen. Tämä näkyy valtionvelkojen korkohinnoissa, Kumpula-Natri sanoo.
Hän huomauttaa, että EU:ssa pitää tehdä yhteistyötä, mutta ei ole mitään syytä olla naiivi.
– Kaikki maat ajavat omaa etuaan. Rehninkö mielestä Suomen etua ei olisi pitänyt ollenkaan ajatella, Kumpula-Natri kysyy.
Hän muistuttaa, että keskustan johtama hallitus antoi lainoja Eurooppaan vakuuksitta ja ilman vaatimuksia sijoittajavastuusta, vaikkei suomalaisilla veronmaksajilla tai suomalaisilla pankeilla ollut osaa ahneiden pankkien horjuttaessa nykyisiä kriisimaita.
– Ministeri (Jutta) Urpilainen (sd.) on tehnyt suuren työn sijoittajavastuun saamisesta pankkiunionin ehtoihin. Ilmeisesti suomalaisten veronmaksajien edusta piittaamaton linja on edelleen keskustan linja, Kumpula-Natri epäilee.
Lue myös: Olli Rehn: Kreikan vakuudet poliittisen pääoman tuhlaamista