Vastakuoriutuneiden poikasten istutuksilla parhaat tulokset Saimaan nieriän palauttamisessa

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan nieriän palauttaminen onnistuu parhaiten istuttamalla vastakuoriutuneita poikasia, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tutkimuksesta.

Tutkimuksessa verrattiin eri-ikäisinä istutettujen nieriöiden selviytymistä kutukaloiksi. Kutupyynnit osoittivat, että Länsi-Saimaalla sukukypsiksi saakka oli selviytynyt vain nieriöitä, jotka oli istutettu vastakuoriutuneina.

Saimaan nieriä rauhoitettiin vuoden 2014 alusta, ja sen saaliiksi ottaminen on kielletty. Lajin selviytyminen kutukokoisiksi on vaikeaa, sillä nieriä tulee sukukypsäksi aikaisintaan viiden, kuuden vuoden ikäisenä. Tutkimuksen mukaan yksi- tai kaksivuotiaina istutetut nieriät eivät säilyneet järvessä sukukypsyysikään asti.

Jokin ominaisuus tai käyttäytymispiirre taas edesauttoi RKTL:n mukaan vastakuoriutuneina istutettuja, luonnonoloissa varttuneita nieriöitä selviytymään lisääntymisikään saakka. Tulos on yhteneväinen muiden, aiempien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan kalanviljelylaitoksella kasvatetut poikaset selviytyvät luonnossa heikommin kuin villit lajitoverinsa. On myös todettu, että ero kasvaa sitä suuremmaksi mitä vanhemmiksi poikasia kasvatetaan laitosoloissa.

Istutustutkimus toteutettiin vuosina 2002–2012 Länsi-Saimaalla, Yöveden itäosissa ja Kolovedellä. Kalastajat rajoittivat kalastustaan Länsi-Saimaalla vapaaehtoisesti välttääkseen nieriöiden joutumista pyydyksiin, ja kalastusalue nosti nieriän alamitan 50 cm:iin.

Alkuperäistä, luonnossa lisääntyvää Saimaan nieriää on jäljellä enää Kuolimossa. Sielläkin nieriäkanta on heikko. Nieriäkantoja pyrittiin palauttamaan entisiin nieriävesiin vuosina 1991–2009. Tuolloin istutettiin valtion varoin lähes 800 000 Saimaan nieriän poikasta. Useissa järvissä nieriät tulivat pyydetyiksi liian nuorina. Istutusten tulokset jäivät heikoiksi, minkä vuoksi istutuksista luovuttiin. Saimaan nieriän emokalastoa ei pystytty uusimaan luonnosta ja perimä kaventui, mikä myös vaikutti istutusten lopettamiseen.

Palautusistutusten jatkaminen edellyttää uuden emokalaston luomista luonnonvalinnan läpikäyneistä kalojen jälkeläisistä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on aloittanut emokalaston uusimisen tämän tutkimuksen yhteydessä saatujen kutukalojen jälkeläisistä.

Mainos