[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”vastakkain-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]– Ja sitten toinen (muutos) on se, että estän tuon Antin (Rinteen) työhön ja yrittämiseen liittyvät veronkorotukset.
Veronmaksajain Keskusliiton vaalipaneeli Helsingin Katajanokalla on juuri päättymässä, kun kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo onnistuu yllättämään. Juontajan viimeinen kysymys koski kaikkein tärkeintä veromuutosta, jota kukin puoluejohtajista ajaisi seuraavaan hallitusohjelmaan, jos olisi siitä neuvottelemassa.
Orpo on nostanut ensimmäiseksi muutokseksi ansiotulojen verotuksen keventämisen miljardilla – keskituloisia painottaen. Lavalla istuvat vasemmalta oikealle vihreiden Pekka Haavisto, kokoomuksen Petteri Orpo, SDP:n Antti Rinne ja keskustan Juha Sipilä.
– Oho, oh-hoh! Ihmiset reagoivat spontaanisti Orpon heittoon toisesta muutoksesta ja alkavat taputtaa. Rinteen vastaus hukkuu jonnekin humuun. Tämä saliyleisö ei veroja rakasta.
Seuraavana aamuna Orpo istuu autossa matkalla takaisin Helsinkiin. Veronmaksajain paneelin jälkeen kokoomuksen puheenjohtajan matka oli jatkunut vaalitilaisuuteen Salossa sijaitsevaan kauppakeskukseen, sieltä Turkuun Kokoomusnuorten Pizzaa ja politiikkaa -tilaisuuteen.
– Se oli tosi kiva, tosi kiva, lähtee terveisiä Varsinais-Suomen Kokoomusnuorille.
Palataan hetkeksi Veronmaksajain Keskusliiton paneeliin ja Antti Rinteen verolinjan torppaukseen. Oliko tuo vaalilupaus kokoomusta äänestäville?
– Me emme voi lähteä hallitukseen, jolla ei ole vastuullista työllisyys-, talous- ja veropolitiikan linjaa. Kaiken hyvinvoinnin perusta on, että Suomi on kilpailukykyinen maa, jolla on korkea työllisyysaste ja yrityksille hyvä toimintaympäristö. Jos hallitusohjelma kirjoitettaisiin niin, että tuo perusta murtuu, ei kokoomus voi olla sellaisessa hallituksessa mukana, vastaa Orpo.
Huhtikuun eduskuntavaaleihin on valmistauduttu poikkeuksellisista lähtökohdista. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli koko tammi–helmikuun sivussa sairausloman takia. Rinteen poissa ollessa SDP onnistui kuitenkin kasvattamaan gallupeissa kaulaa kokoomukseen. Nähtäväksi myös jää, saako keskusta vaalien loppusuoralla uutta virtaa pääministeri Sipilän yllätystempauksesta hajottaa hallitus.
Kolmantena kiintoisana elementtinä on sote, joka saattaa nousta jopa ratkaisevaan asemaan. Hallituksen mallin kaaduttua kokoomus on ottanut selkeän irtioton keskustaan ja SDP:hen, jotka jatkaisivat valmistelua 18 (maakunta) alueen pohjalta ja loisivat Suomeen kolmannen verotuksen tason – maakuntaveron.
Kokoomus lähtisi uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluita kuntapohjalta, eikä se kannata maakuntaveroa, jonka puolueessa arvioidaan vääjäämättä johtavan kokonaisveroasteen nousuun.
– Meidän ei kannata yrittää rakentaa yhtä mallia, joka sitten tungettaisiin joka paikkaan Suomessa, Orpo linjasi asiasta jo aiemmin Verkkouutisille.
Orpo sanoo uskovansa ja luottavansa siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista pystytään ”kuntien ja kaupunkien kanssa yhdessä rakentamaan”. Hän mainitsee panneensa myös tyytyväisenä merkille, että suurten kaupunkien pohdinnoissa on ollut paljon samaa kuin kokoomuksen ajattelussa.
Loppukirillä on näissäkin vaaleissa merkitystä. Tutkijayhteisö e2:n eduskuntavaaleja koskevasta julkaisusta selviää, että viidennes äänestäjistä päättää puolueensa vasta äänestyspäivänä tai joitakin päiviä ennen äänestämistä. 2000-luvun vaaleissa kolmen kärkipuolueen järjestys on myös joka kerta muuttunut edeltävän syksyn ja alkuvuoden gallupeista.
– Haastajiahan me olemme, mutta se sopii meille, sanoo Petteri Orpo.
”Tulevissa vaaleissa on kysyttävä, onko politiikalla ja puolueilla visiota ja näkymää tulevaan vai heittäydymmekö ajopuuksi ajan virtaan ottaen vastaan murroksen haasteet valmistautumattomina?” Lause löytyy SDP:n vaaliohjelmasta, jonka mukaan sosiaalidemokraatit ovat valinneet ensimmäisen vaihtoehdon.
Kokoomuksessa tilanne nähdään toisin. Kansanedustaja Harri Jaskari (kok.) on perehtynyt SDP:n vaaliohjelmaan ja verolinjauksiin. Hän on tehnyt niistä aaneloselle vertailun ”SDP:n ja kokoomuksen kasvun keinot verotuksessa”. Kokoomuksen keinoja symboloi vieressä hymynaama, SDP:n taas salamaa muistuttava merkki, joka viestinee vaarasta.
– Raflaavan erilaisia, huokaa Jaskari katsoessaan listaansa eduskunnan kuppilassa. Välissä hän lappaa suuhunsa hedelmäsalaattia.
SDP esitti vaihtoehtobudjetissaan ansiotulojen verotukseen uutta tuloluokkaa yli 90 000 euroa vuodessa tienaaville. SDP on ilmoittanut haluavansa myös kiristää pääomatulojen verotusta, listaamattomien yritysten verotusta sekä poistaa yrittäjävähennyksen. Puolueen tavoite on keventää pieni- ja keskituloisten työn verotusta. Keskeinen keino tässä on painopisteen siirto omistamisen verotukseen.
Kokoomus taas haluaa keventää ansiotuloverotusta kautta linjan yhteensä miljardilla eurolla. Veronkevennys katettaisiin kiristämällä haittojen, päästöjen ja kulutuksen verotusta.
– Kun katsotaan tätä SDP:n pääomatuloverojen nostoa, jotenkin aina unohdetaan, että yritys ja omistaja ovat linkittyneet toisiinsa. Jos pyörät pyörivät tässä eri suuntiin, silloinhan he, joilla pääomia on, pyrkivät investoimaan niitä jonnekin muualle. Emme elä enää Impivaarassa, sanoo Jaskari.
Veronmaksajain Keskusliiton paneelissa Rinne yllätti ainakin osan panelisteista toteamalla, ettei puolueen ajama yli 90 000 euroa tienaavien ansiotulojen veronkiristys olekaan tällä hetkellä mukana SDP:n vaaliohjelmassa.
– Se on tietenkin hyvä asia, jos he eivät ole siltä osin verotuksen progressiota kiristämässä. Jos näin on, yksi voitto on saavutettu, kommentoi Orpo asiaa seuraavana päivänä.
Orpon mukaan tämä yksityiskohta ei muuta kuitenkaan perusasetelmaa:
– SDP:n verolinjaukset johtavat automaattisesti kokonaisveroasteen korotukseen, työn ja yrittämisen verotuksen kiristyksiin, mikä on taas myrkkyä työllisyydelle ja talouskasvulle ja tekee heidän vaalilupaustensa toteuttamisen entistäkin hankalammaksi.
Vaikka sisällöstä on näkemyserot olemassa, veropolitiikan yleistavoitteen kokoomus jakaa kuitenkin SDP:n kanssa:
– Laaja veropohja, tiivis veropohja ja matalat verokannat – sehän on täysin oikea veropolitiikan linja, katsoo Orpo.
Huhtikuun eduskuntavaaleissa on kyse Suomen suunnasta. Sipilän porvarihallitus on synnyttänyt vastavoiman punavihreästä oppositiosta. Vasemmiston ja oikeiston väliset erot ovat kirkastuneet. Niitä ei edes pyritä himmentelemään.
Palattuaan sairauslomalta SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne paalutti ensi töikseen, etteivät nykykokoomus ja keskusta mahdu demareiden kanssa samaan hallitukseen. Sittemmin Rinne tarkensi, ettei punavihreä hallitus ole käytännössä realismia – siis ilman jompaakumpaa porvaripuoluetta. Peruskritiikki Sipilän hallituksen politiikkaa kohtaan on edelleen voimassa. Rinne haluaa pysäyttää tästä kumpuavan ”eriarvoistumiskehityksen”.
– En tiedä, mihin hän tällä viittaa. Jos katsotaan asiaa vähänkin tarkemmin, mitään eriarvoistumiskehitystä ei ole tapahtumassa, sanoo keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen.
Vanhasen mukaan työllisyyden parantuminen on pitkälti kompensoinut hallituksen säästötoimia. Rinteellä onkin hänestä perusväitteessään ”tarkoituksellisen väärä sävy”.
Hallituskauden aikana on syntynyt 140 000 uutta työpaikkaa, kokonaisveroaste on laskenut, pitkäaikaistyöttömien määrä on puolittunut ja esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten määrä on vähentynyt selvästi.
Paljonko edesmennyt hallitus voi ottaa hyvästä talous- ja työllisyyskehityksestä kunniaa itselleen – tästä on kiistelty pitkin vaalikautta. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi marraskuussa, että puolet siihen mennessä syntyneistä työpaikoista olisi hallituksen politiikan ansiota.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1554107720959{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”vastakkain-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Kokoomuslaiset ovat puistelleet päätään SDP:n puheille talous- ja työllisyyspolitiikan suunnanmuutoksesta. Vanhanen yhtyy Harri Jaskarin arvosteluun SDP:n aikeista kiristää pääomiin ja varallisuuteen kohdistuvaa verotusta.
– Tämä vähentäisi yritysten investointimahdollisuuksia. Se olisi yksiselitteisesti väärää politiikkaa, sanoo Vanhanen.
Hän arvostelee SDP:tä myös siitä, että puolue puhuu työllisyysasteen nostosta vähintään 75 prosenttiin, ”muttei ole esittänyt yhtään oikeaa keinoa, miten se tapahtuisi”.
– Minusta pitäisi olla rehellinen ja tehdä se ennen vaaleja. Kertoa, miten työllisyysastetta nostetaan. Pelkkä työllisyysasteen prosenteilla kilpailu ei paljon lämmitä, ellei ole keinoja.
Vanhasen mielestä kaikki ne, jotka puhuvat työllisyysasteen nostosta, eivät voi samaan hengenvetoon vaieta paikallisesta sopimisesta, joka olisi olennaisin keino työllisyysasteen nostamiseen.
– Vasemmistopuolueille ja ay-liikkeelle tämä on vaikea paikka. Työllisyysasteen nostamiseksi he eivät ole esittäneet mitään muuta kuin tällaista pitkän tähtäimen koulutukseen satsaamista ja muuta.
Vanhanen myöntää suoraan, että paikallisen sopimisen edistäminen on käytännössä erittäin vaikeaa poliittisesti, erittäin vaikeaa työmarkkinoille.
Paikallinen sopiminen kirjattiin Sipilän johtaman hallituksen ohjelmaankin, mutta lopputulos jäi kauas siitä, mitä tavoiteltiin.
– Se ei toteutunut lähellekään. Siinä tuli pelko yleislakosta ja tästä valtavasta vasemmistopropagandasta.
Vanhasen mielestä hyvä kysymys on, voidaanko paikallista sopimista lisätä ilman SDP:tä, ilman yleislakon uhkaa.
– SDP:n tulo hallitukseen ei saisi tarkoittaa kuitenkaan lukkoa tähän asiaan neljäksi vuodeksi.
”Työehtosopimukset sekä neuvottelujärjestelmä mahdollistavat paikallisen sopimisen lisäämisen”. Näin sanotaan – ei kokoomuksen vaan SDP:n vaaliohjelmassa.
– Tämähän kuulostaa hyvältä – mutta seuraavissa lauseissa tuleekin sitten muuta, huomauttaa kansanedustaja Harri Jaskari, joka jatkaa SDP:n vaalilinjausten tutkailua ja analysointia eduskunnan kuppilassa. Hedelmäsalaattia on vielä reilusti jäljellä.
Vaaliohjelman mukaan SDP vahvistaisi työntekijöiden tulkintaoikeutta sopimustilanteissa, säätäisi ammattiliitoille kanneoikeuden ja katsoo, että tarvittaessa töihin kutsuttavien asema kaipaa ”kiireellistä parantamista”. SDP olisikin valmis kieltämään vaihtelevan työajan eli niin sanotut nollatuntisopimukset lainsäädäntöteitse.
Jaskari huomauttaa, että nollatuntisopimusten pelisääntöjä vahvistettiin vastikään lainsäädäntöteitse. Hän korostaa myös, että joustavuus ei ole pelkästään työnantajien etu:
– Olen jutellut opiskelijoiden kanssa, ja monille tämänkaltaiset sopimukset käyvät hyvin. Silloin kun sopii, tulen töihin. Nyt en ehdikään, kun on luento.
Jaskaria häiritsee SDP:n vaaliohjelmasta kumpuava ”kategorinen ajattelu”.
– Työmarkkinoita ajatellaan tässä jotenkin niin perinteisesti, hän toteaa ja huokaa.
Ja sitten tullaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuus- eli tarveharkintaan. Kokoomus vastaisi työvoiman saatavuus- ja kohtaanto-ongelmaan poistamalla tarveharkinnan ”heti vaalikauden alussa”.
SDP taas säilyttäisi tarveharkinnan. Puolue korostaa harkinnan koskevan pelkästään työntekijäammatteja ja että sen poistamisella ja osaajapulaan vastaamisella ”on vain vähän tekemistä toistensa kanssa”. Alueelliseen työvoimatilanteeseen perustuva arvio on ”yksi tapa varmistaa, onko alalla tarvetta lisätyövoimalle vai onko riskinä alan työttömyyden kasvu”.
Jaskaria SDP:n perustelut eivät vakuuta. Niin kokoomus kuin SDP:kin kannattavat koulutukseen panostamista työllisyysasteen nostamiseksi, mutta:
– Nythän on sellainen aika, jossa pitäisi tehdä myös nopeita toimenpiteitä, kun on paljon vapaita työpaikkoja ja sitten myös työttömiä. Meillä on esimerkiksi Pirkanmaalla tällä hetkellä 23 000 työtöntä, mutta 9 000 vapaata työpaikkaa. Niin – mikä ihme tässä on?
Jaskarin mielestä luvut osoittavat, että ”vaikka me kuinka yritämme vääntää, emme saa niitä (työpaikkoja) täyteen”. Työvoimaa siis tarvitaan muualta.
Vaikka perusnäkemykset SDP:n ja kokoomuksen vaaliohjelmissa ovat Jaskarin mielestä ”yllättävänkin erisuuntaiset”, yhteistäkin toki löytyy.
– Yhteistä on se, että kokoomus ja SDP haluavat molemmat panostaa tieteeseen, tutkimukseen ja koulutukseen.
Eivätkä ympäristöasioissakaan näkemyserot ole kovin kaukana, kun julkisuuden pintaa vähän raaputtaa. Jos kokoomus ja SDP päätyvät samaan hallitukseen, Jaskarin ensisijainen huoli liittyykin talouspolitiikkaan. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtaman sinipunahallituksen perusvirhettä ei saisi toistaa. Tällä Jaskari tarkoittaa hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan puolet säästöistä päätettiin tehdä leikkauksin, puolet veronkorotuksin.
– Tilanne oli kuin autossa, jonka etu- ja takapyörät pyörivät eri suuntiin. Meillä ei ollut selkeää strategiaa, mihin tätä maata pitäisi viedä. Toinen toimenpide laittoi toiseen, toinen toiseen suuntaan. Ja tällaisessa tilanteessa ei yleensä liikuta mihinkään, kuvaa Jaskari.
Strateginen suunta ja keinot ovat neuvottelukysymyksiä. Jaskari toivookin, että SDP:llä olisikin valmiutta mennä ”ihan niihin juurisyihin ja -ratkaisuihin” hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi, jos puolueet ovat yhdessä neuvottelemassa tulevasta hallitusohjelmasta.
Toistaiseksi kokoomuksen ja SDP:n perusnäkemyseron voi tiivistää kuitenkin näin: uskommeko valtioon vai uskommeko ihmiseen? Jaskarin mielestä SDP:n vastaus tulevaisuuteen ja tähän liittyvään turvattomuuteen on takertuminen vanhoihin rakenteisiin:
– Siirrymmekö Suomesta, jossa on virinnyt pikkuhiljaa taas toivo ja into yrittää – takaisin siihen holhoavaan Suomeen, jossa verot kerätään valtiolle ja jaetaan ne sitten jollain uudella tavalla?
Näin vaalien alla on loogista, että perinteiset isot puolueet ovat siirtyneet nokittelemaan toinen toisiaan ja ampumaan alas erilaisia koalitioita. Kolmikosta kokoomus, SDP ja keskusta kaksi ovat perinteisesti muodostaneet hallituksen rungon kolmannen jäädessä oppositioon. Näin tapahtunee huhtikuun vaalien jälkeenkin.
Samalla kun pääministeri Juha Sipilä on kehunut porvarihallituksen linjaa ja saavutuksia, hän ehti kiireiltään julkistaa helmikuun lopulla myös kirjan, jonka loppulehdillä hän varoittelee sinipunayhteistyön vaaroista. Sipilän mukana lähihistoriasta ei löydy esimerkkiä sinipunan kyvystä luoda uutta talouskasvua.
Harri Jaskari taas uskoo, että mahdollinen punamultahallitus tekisi ”selvästi vasemmistolaisempaa ja yrittäjävihamielisempää politiikkaa” verrattuna Sipilän porvarihallitukseen:
– Tulisiko tästä vahva valtio yhdistettynä vahvaan aluepolitiikkaan? Miten kävisi kasvavien kaupunkiseutujen?
Kokoomuksesta on arvosteltu keskustaa myös siitä, että puolueen talouslinjassa näyttäisi tapahtuneen muutos. Keskusta on esittänyt vaaliohjelmassaan muun muassa useiden satojen miljoonien eurojen korotuksia takuueläkkeisiin ja sosiaaliturvaan. Ne puolue rahoittaisi sillä, että työllisyysaste nousee 75 prosenttiin.
Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo on korostanut, että jos ensi vaalikaudella päästään 75 prosentin työllisyysasteeseen, pakollinen kulujen kasvu – johtuen muun muassa ikääntymisestä – pystytään hoitamaan paljon paremmin ja jopa kahden miljardin euron säästöt voidaan välttää. Jakovaraa tästä ei kuitenkaan jää, mitä Orpo korosti viimeksi Veronmaksajain paneelissa.
Ensi vaalikautta tulee sävyttämään laskukausi.
– Meillä ei ole varaa mihinkään uusiin menolisäyksiin. Ei mihinkään, Orpo sanoi.
Kyselyjen mukaan kokoomuslaiset muodostaisivat hallituksen mieluummin keskustan kuin SDP:n kanssa. Mahdollisuus edellyttäisi käytännössä kokoomuksen nousemista huhtikuun vaaleissa suurimmaksi puolueeksi – ratkaisijan paikalle.
SDP:läisten sympatiat näyttäisivät käyvän keskustan suuntaan. Ja keskustalaisten SDP:n.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1554107727445{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”vastakkain-03″][/vc_column][/vc_row]