”Vasta poistuttua Kesärannasta on Virtanen auton tavaratilassa lainsäädännön vastaista”

Lakimies irrottelee valtiosihteerin peräkontissa kuljettamisen oikeudellisilla puolilla.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Otto Meri on kirjoittanut Puheenvuoroon päivän politiikan kuumasta aiheesta otsikolla Lainopillinen arvio henkilön kuljettamisesta auton tavaratilassa. Meri toimii kokoomuksen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä.

Kirjoituksessa viitataan uutisointiin ulkoministeri Timo Soinin valtiosihteerin Samuli Virtasen mahdollisesta poistumisesta kesäkuussa pääministerin virka-asunnolta Kesärannasta henkilöauton tavaratilassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mitä lainsäädäntö sanoo henkilön kuljettamisesta henkilöauton takakontissa? Otto Meri huomauttaa, että kyseessä lienee ollut farmarimallinen henkilöauto, ”millä on merkitystä tapauksen oikeudellisen arvioinnin kannalta”.

– Ensinnäkin tulee arvioida saako henkilöauton takakontissa ylipäänsä kuljettaa ihmistä ja toisekseen sitä, oliko käsillä sen laatuinen olosuhde, joka olisi oikeuttanut muutoin mahdollisesti lainvastaisen teon. Lopuksi arvioin vielä oikeudellista seuraamusta, joka seuraa henkilökuljetuksesta annetun säännöksen vastaisesta toiminnasta, Otto Meri aloittaa.

Hänen mukaansa laissa määritellään tie, ajoneuvojen tekniset vaatimukset ja myös auto.

– Auto on henkilöiden tai tavaran kuljetukseen taikka määrättyyn erikoistehtävään valmistettu moottorikäyttöinen ajoneuvo, jossa on vähintään neljä pyörää tai telat ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on suurempi kuin 25 km/h. Ajoneuvolaissa ei kuitenkaan tarkemmin määritellä, miten henkilöitä saa autolla kuljettaa.

Asetuksessa ajoneuvojen käytöstä tiellä säännellään henkilöiden kuljettamista ajoneuvoissa. Autossa saa kuljettajan lisäksi olla enintään rekisteriin merkityn istumapaikkaluvun mukainen määrä matkustajia. Kuljettajan ja matkustajien tulee käyttää istuma- tai seisomapaikkoja, jotka täyttävät niitä koskevat vaatimukset.

– Näin ollen vaikuttaa siltä, että Virtasen kuljettaminen farmarimallisen henkilöauton takakontissa on ollut vastoin ajoneuvolain nojalla annettua asetusta ajoneuvojen käytöstä tiellä. Olen lähtenyt siitä oletuksesta, että tavaratilassa ei ole ollut asetuksen mukaista vaatimukset täyttävää istumapaikkaa. Yleisen kokemuksen perusteella farmariautojen takatilassa tällaisia on vain harvoin, Meri pyörittelee.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tapauksen oikeudellisen arvioinnin kannalta on myös huomioitava, että Kesäranta on yksityisalue eikä näin ollen tieliikennelaissa määritelty tie tai ajorata. Näin ollen siis vasta kun farmariauto on poistunut Kesärannan alueelta, Virtasen kuljettaminen auton tavaratilassa on muodostunut lainsäädännön vastaiseksi.

Mutta entä jos ”käsillä ollut olosuhde olisi oikeuttanut muutoin lainsäädännön vastaisen toiminnan”?

– Kesärannan portilla epäiltiin olevan toimittajia, minkä vuoksi päätettiin turvautua tähän poikkeukselliseen kuljetusmuotoon. Lainsäädäntö ei tunnista medialta piileskelyä sellaiseksi tilanteeksi, joka oikeuttaisi toimimaan vastoin ajoneuvolainsäädäntöä. Näin ollen teon oikeudenvastaisuuden poistanutta olosuhdetta ei ole ollut käsillä, Otto Meri arvioi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Meren mukaan tieliikennelaissa säädetään, että liikennerikkomuksesta on tuomittava se, joka rikkoo tieliikennelakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä.

– Näin ollen henkilön kuljettamisesta takakontissa tulee tuomita liikennerikkomuksesta sakkoon tai rikesakkoon.

– Rikesakkolaissa määrätään, että ajoneuvon henkilökuljetusta koskevan säännöksen rikkomisesta määrätään kuljettajalle 100 euron rikesakko. Näin ollen rikkomuksesta tulee tuomita ajoneuvon kuljettaja. Virtanen ei siis itse ole syyllistynyt henkilökuljetuksesta annetun säännöksen vastaiseen toimintaan. Mutta kuka Virtasta oikein mahtoi kuljettaa, jos ylipäänsä kukaan?

Mainos