Järjestö pitää pöyristyttävänä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n päätöstä irtisanoa keskusjärjestösopimukset ja kieltäytyä keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista.
– Ammattiyhdistysliike on antanut jo liikaa periksi suostumalla kilpailukykysopimuksen kaltaiseen heikennykseen, joka iski varsinkin pienipalkkaisille aloille. Kun EK romuttaa koko sopimusyhteiskuntaa, liittojen on iskettävä takaisin ja neuvoteltava keskusjärjestösopimusten edut omiin sopimuksiinsa, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi vaatii.
Vasemmistoliiton nuorisojärjestö edellyttää tulevalta liittokierrokselta myös merkittäviä parannuksia sopimuksiin esimerkiksi korvauksiin ja työaikoihin liittyen.
– Kilpailukykysopimuksen menetysten korvaamiseksi täytyy kamppailla niin kovin ottein kuin tarvitaan. Palkankorotusten lisäksi on tärkeää neuvotella työajan lyhentämiskokeiluista, joista linjataan myös SAK:n tavoiteohjelmassa. Työntekijät tarvitsevat nyt liitoilta osoituksen siitä, että neuvottelupöydissä ollaan rohkeita ja edistyksellisiä, Ahlakorpi sanoo.