Jyväskylän yliopiston tutkijoiden Teemu Häkkisen, Miina Kaarkosken ja Jouni Tillin toimittamassa kirjassa käsitellään maanpuolustustahdon kehityksen keskeisiä vaiheita 1930-luvulta 2010-luvun loppuun.
Kirjoittajia on kaikkiaan 13 ja he lähestyvät suomalaista maanpuolustustahtoa historian, politiikantutkimuksen ja sosiologian näkökulmista.
Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaisten maanpuolustustahto on poikkeuksellisen korkeaa, saatujen tulosten perusteella suomalaiset ovat valmiimpia taistelemaan maansa puolesta kuin monet muut Euroopan kansat.
Suomessa maanpuolustustahtoa on tutkittu jo 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1963 aloitti toimintansa henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta (HMS). Sen tarkoituksena oli valtiollisin toimin edistää Suomen kansallista yhtenäisyyttä. HMS järjesti keskustelutilaisuuksia, teetti tutkimuksia ja julkaisuja ja sen piirissä pohdittiin keinoja, kuinka maanpuolustushenkeä voitaisiin nostaa.
Sille oli todellakin tarvetta, koska HMS:n toteuttamassa tutkimuksessa maanpuolustusta tuki 1970-luvun alussa vain 40 prosenttia kansalaisista. Neuvostoliiton tuolloinen mahti, Suomen maanpuolustuksen alemmuustila sekä ydinsodan mahdollisuus vähensivät suomalaisten uskoa mahdollisuuksiin puolustautua onnistuneesti.
1970-luvun hengen mukaisesti suunnittelukuntaa kuitenkin kritisoitiin voimakkaasti porvarillisten päämäärien välineeksi. Vasemmiston äärilaita kyseenalaisti koko itsenäisen sotilaallisen puolustuksen tarpeellisuuden ja arvosteli myös maanpuolustustahdon ylläpitämistä.
SKDL:n näkökulmasta HMS oli jopa vaarallinen organisaatio, koska sen katsottiin manipuloivan kansalaisia asennetutkimuksilla ja pyrkivän yhtenäistämään kansalaisten ideologisia asenteita.
Arvostelun jatkuessa parlamentaarinen puolustuskomitea totesi henkisen maanpuolustuksen vanhentuneeksi käsitteeksi, joka ei enää sopinut yhteistyöhakuisuutta ja ulkopolitiikan ensisijaisuutta painottavaan ilmapiiriin. Siten HMS:n tilalle asetettiin vuonna 1975 pysyvä parlamentaarinen komitea, maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS), jonka toiminta ei enää aiheuttanut yhtä kiivaita mielipiteitä.
Mitattu tahto
MTS alkoi tehdä säännöllisiä kyselyjä 1980-luvun alusta lähtien ja tulokset olivat muuttuneet sitten 1970-luvun. Alusta saakka yli 60 prosenttia haastatelluista henkilöistä on vastannut myöntävästi kysymykseen: ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”
Vuosina 1990–2017 tällä kysymyksellä mitattu maanpuolustustahto sijoittui 70 prosentin tuntumaan. Vuonna 1995 lukema oli peräti 80 prosenttia. Viime vuosina kehityssuunta on ollut lievästi laskusuuntainen. Loppuvuodesta 2018 selvitys osoitti yleisen tahdon puolustautua laskeneen 66 prosenttiin ja tämä aiheutti laajaa yhteiskunnallista keskustelua.
Poliitikoille kyselyjen tuloksilla on merkitystä. Vaikka Suomen hallitukset ovat vaihtuneet niin, turvallisuutta ja puolustusta käsittelevissä selonteoissa korkean maanpuolustustahdon tärkeys on pysynyt lähes muuttumattomana. Voimakas halu puolustaa omaa maata on myös selkeä viesti, jonka uskotaan ehkäisevän muiden valtioiden halukkuutta hyökätä Suomeen.
Ulkomailla suomalaisten tahtoon puolustautua ei ole aina uskottu. Teemu Häkkinen nostaa esiin Naton Eurooppa-joukkojen komentajan kenraali Bernard W. Rogersin vuonna 1983 antaman haastattelun, jossa hän kyseenalaisti suomalaisten halukkuuden puolustautua Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä vastaan.
Suomessa lausunto nosti tietenkin valtavan kohun ja kansainvälisestikin asiaan kiinnitettiin huomiota. Lopulta Rogers päätyi paikkailemaan lausuntoaan.
Radikaalit sotilaspassin polttajat
Yksi teoksen kirjoittajista, FM Juho Saksholm tuo esiin 1960-luvun radikalismin suhteessa maanpuolustustahtoon. Pasifistiselle toiminnalle tärkeää oli vuonna 1963 perustettu Sadankomitea, joka asetti kyseenalaiseksi perinteiset käsitykset isänmaallisuudesta, maanpuolustuksen roolista ja Suomen asemasta osana kansainvälistä poliittista järjestelmää.
Yksi merkittävimmistä ja systemaattisimmista maanpuolustustahdon kommentaareista sisältyi Erkki Tuomiojan (sd.) pamflettiin Tahditon rauhanmarssi. Vuonna 1967 julkaistussa kirjasessa Tuomioja korosti, että maailman muuttuminen toisen maailmansodan jälkeen oli tehnyt maanpuolustustahdosta merkityksetöntä. Samalla Tuomioja toi mukaan uuden elementin, asepalveluksesta kieltäytymisen, joka tosin vielä 1960-luvulla oli rikos.
Asevelvollisuuden vastustaminen uudisti ja samalla konkretisoi pasifismista ja maanpuolustuksesta käytyjä keskusteluja. Protestin symbolina voidaan pitää Helsingissä toukokuussa 1967 järjestettyä aseistakieltäytyjien tukimarssia, jonka aikana joukko Sadankomitean aktiiveja poltti sotilaspassinsa.
Maanpuolustustahto Suomessa. Toimittaneet Teemu Häkkinen, Miina Kaarkoski ja Jouni Tilli. 309 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI