Jari Myllykosken mukaan Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus haluaa taas kerran perustella kilpailuttamisia EU:n vaatimuksilla, vaikka perustetta tähän ei ole.
– Olemme Suomessa jo tehneet EU:n edellyttämät toimet rataverkon hallinnan ja harjoittamisen sekä koulutusjärjestelmän ja turvallisuusjärjestelmän eriyttämisestä, Jari Myllykoski sanoi tiistaina eduskunnassa vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa välikysymyskeskustelussa raideliikenteen nykytilasta ja tulevaisuudesta.
– Meillä on siis erityinen peruste jatkaa Suomessa VR:n liikennöinnillä, ja keskittyä palvelun parantamiseen sen pilkkomisen sijaan, hän jatkoi.
Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) hankkeesta Myllykoski löysi useita puutteita.
– Yksiraiteiselle paikoitellen osin huonokuntoiselle radalle ei synny lisää ja parempaa liikennettä vain sillä, että pilkotaan valtionyhtiö VR ja myydään reittejä ulkomaisille suuryrityksille aggressiivisen verosuunnittelun temmellyskentäksi.
– Konsulttiarvion mukaan kilpailuttamisesta saataisiin lisää hyötyä vain, jos valtio tekisi miljardiluokan investoinnit rakentamalla lisää raiteita kuormittuneisiin kohtiin. Mistä nuo rahat revittäisiin, kun VR ei pystyisi maksamaan nykyiseen tapaan osinkoja valtiolle, Myllykoski kysyi.
Kansanedustaja tiedusteli, kenelle tätä uudistusta siis ollaan tekemässä?
– Suomalaisille junamatkustajille vai ulkomaisille suuryrityksille? Näyttää siltä, että kyseessä on hallituksen ideologinen hanke alistaa valtion omaisuutta kansainvälisten kermankuorijoiden käsiin, Myllykoski sanoi.
Hän totesi, että junaliikenteen yksityistämisestä on useita huonoja esimerkkejä maailmalta.
– Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa raideliikenne on tärkeä julkinen palvelu. Ihmisten vapaus liikkua on tärkeää koko maassa, Myllykoski sanoi.