Vasemmistoliitto vaatii Kelan ongelmiin järeämpiä keinoja

Vasemmistoliitto esittää pahoin ruuhkautuneen Kelan toimeentulotuen käsittelyn ongelmien korjaamista kiireellisesti ohjeistuksella ja lainsäädännöllä.

– Tarvitaan välittömiä ja järeitä keinoja, ennen kuin tilanne pahenee entisestään. Kevään aikana on umpeutumassa suuri määrä pitkäaikaisia toimeentulotukipäätöksiä, ja ruuhkat uhkaavat vain pahentua. Tässä muhii todellinen pommi, jonka räjähtäminen on estettävä, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Vasemmistoliitto painottaa, että Kelan on noudatettava lakia eivätkä lain määräämät käsittelyajat saa ylittyä.

Järeimpänä keinona vasemmistoliitto esittää Valviralle ja aluehallintovirastoille valvontavastuuta Kelan toimeentulotukihakemusten käsittelyajoista sekä mahdollisuutta määrätä Kelalle uhkasakko, jos toimeentulotuen käsittelyajat huomautuksista huolimatta ylittyvät.

Kun perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi vuoden alusta, päättyi samalla sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ja aluehallintovirastojen valvonta perustoimeentulotuen käsittelyaikojen osalta. Tällä hetkellä perustoimeentulotuen määräaikojen valvonta on vain Kelan valtuutettujen vastuulla. Tämä on vasemmistoliiton mielestä selvästi riittämätöntä.

Puolueen mielestä Kelan toimeentulotukipäätösten käsittelyajat on julkistettava kunnittain Kelan verkkosivulla. Nämä tiedot tulee jatkossa päivittää säännöllisesti, esimerkiksi neljän kuukauden välein. Näin ongelmista saataisiin tieto ja niihin voitaisiin puuttua.

– Valvira ja aluehallintovirastot valvovat jo entuudestaan kuntien toimeentulotuen ja kiireettömän sairaanhoidon hoitotakuun määräaikoja. Nykyiset ongelmat ovat osoittaneet, että tätä valvontaa on välttämättä laajennettava myös Kelan toimeentulotukipäätöksiin, Andersson sanoo.

Mainos