Vasemmistoliitto vaatii elvytystä

Vasemmistoliiton ryhmäpuhuja, kansanedustaja Kari Uotila vaatii leikkaavan talouspolitiikan muuttamista työllistäväksi ja elvyttäväksi.

– Vain siten Suomi voi pienentää mittavaa liikenneverkon ja rakennuskannan korjausvelkaa ja vähentää syntynyttä hyvinvointivelkaa. Lyhytnäköisellä euromääräisen julkisen velan välttelyllä heikennetään pitemmän aikavälin velkakestävyyttämme, sanoi Kari Uotila maanantaina valtion ensi vuoden budjetin yleiskeskustelussa eduskunnassa.

Hän muistutti, että sekä kansainvälinen valuuttarahasto IMF että OECD ovat suositelleet euroalueelle säästökurin höllentämistä ja elvytystä. Moni suomalainen asiantuntija on suositellut myös elvytystä, muun muassa Palkansaajien tutkimuslaitoksen Eero Lehto.

– Ellei liikenneverkon korjausvelkaa vähennetä, viemme pohjaa euromääräisen julkisen velan maksumahdollisuuksilta. Surkea väylästön kunto vaikeuttaa niin vientiteollisuuden kuin kotimarkkinoidenkin toimintaa, Uotila sanoi.

Hän totesi, että rakennuskantamme korjausvelan arvioidaan olevan 30–50 miljardia euroa.

– Tässä summassa on homekoulu poikineen. Nyt on järkevää ryhtyä korjaamaan rakennuksia, kun korot ovat matalalla, tietää Uotila.

Hyvinvointivelka syntyy ja on syntynyt ennen muuta jättityöttömyyden seurauksena. Yli neljä miljardia menee työttömyysturvan maksamiseen ja lisäksi tulevat menetetty työpanoksen arvo, menetetyt työtulot ja syrjäytymisen kustannukset.

Mainos