Aino-Kaisa Pekonen perää blogissaan solidaarisuutta ja inhimillisyyttä. Hänen mukaansa jokaisella ihmisellä on oikeus perusterveydenhuoltoon.
Eduskunnassa tulee ensi viikolla käsittelyyn hallituksen esitys, joka parantaisi paperittomien ihmisten oikeuksia terveydenhoitoon Suomessa, kun se velvoittaisi kunnat laajentamaan terveydenhoitopalveluja koskemaan heitä. Tällä hetkellä paperittomilla on Suomessa oikeus ainoastaan kiireelliseen terveydenhoitoon.
Uusia palveluja olisivat välttämättömät lyhytkestoiset terveyspalvelut, kuten raskauden ja synnytyksen hoitoon liittyvät palvelut sekä pitkäaikaissairauksienkin hoito joissakin tapauksissa.
Alaikäiset saisivat kaikki samat terveyspalvelut kuin suomalaisetkin. Lakimuutos koskisi vain EU:n ulkopuolelta tulevia paperittomia henkilöitä.
– Toisten, kuten kokoomuksen kansanedustajan Ben Zyskowiczin, mielestä paperittomasti Suomessa oleville kuuluu vain paluulippu kotimaahan. Missä on solidaarisuus ja inhimillisyys ihmistä kohtaan? On kyse ihmisoikeuksista, jotka koskevat kaikkia, Pekonen kirjoittaa.
Hänen mukaansa ainakin Ruotsissa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa, Italiassa ja Saksassa luvatta maassa oleskelevilla on oikeus kiireellisen hoidon lisäksi myös laajempiin terveydenhuollon palveluihin.
Pekosen mukaan kaikkien Suomessa asuvien kannalta on terveysriski, jos kaikkia Suomessa asuvia ei hoideta kunnolla. Myös lääkäriliiton kanta on, että lakiuudistus on välttämätön, hän huomauttaa.