Vasemmistoliiton Arhinmäki: Syyt hallituksesta lähtöön säilyivät

Alexander Stubbin (kok.) tuleva hallitus ei korjaa kehysriihen pahimpia epäkohtia, joiden takia vasemmistoliitto joutui lähtemään hallituksesta, puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kirjoittaa blogissaan.

– Työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden perusturvaan kohdistuva indeksileikkaus pysyy voimassa. Myös lääkkeiden Kela-korvauksia leikataan. Peruskoulun luokkakokojen pienentämiseen ja kouluviihtyisyyden lisäämiseen tarkoitetusta erillismäärärahasta leikataan pois puolet, Paavo Arhinmäki toteaa.

Hänen mukaansa hallitusohjelmassa on myös huononnuksia jopa kehysriihen tulokseen nähden.

Erityisesti vasemmistoliiton ja vihreiden pitkään ajamasta ja alkuperäiseen hallitusohjelmaan kirjatusta windfall-verosta luopuminen on Arhinmäen mielestä erittäin huono päätös.

– Vanhoja ydinvoimaloita ja vesivoimaloita omistaville yhtiöille annettava lahja ei millään lailla kannusta työllistämään, vaan se valuu omistajien voittoihin. Hallitusohjelman kirjauksen mukaan tämä aukko verotuloissa korvataan mahdollisesti ympäristö- ja kulutusverolla. Eli tavalliset kuluttajat maksavat suurten teollisuusyritysten omistajille tehtävän verohelpotuksen, tulkitsee Arhinmäki.

Hänen mukaansa lapsilisäleikkaus pidetään voimassa, vaikka sitä pehmennetään lapsiperheille tulevalla verovähennyksellä.

Kasvupaketissa on Arhinmäen mukaan hyviä asioita.

– Länsimetroon, Pisara-rataan ja Tampereen raitiovaunuihin osoitettavat määrärahat ovat ehdottomasti kannatettavia.

Niin ikään hän on tyytyväinen asuntorakentamiseen ja korjausrakentamiseen tehtäviin lisäpanostuksiin.

Mainos