Verkkouutiset

Vasemmistoliiton Anna Kontula on piilottanut paperittomia viranomaisilta

Kansanedustaja kertoo majoittaneensa paperittomia ja piilottaneensa heitä tarkoituksella viranomaisilta.

– Olen elämäni aikana majoittanut monenlaisia ihmisiä, myös paperittomia. Muutaman kohdalla kyse on ollut myös tietoisesta pyrkimyksestä piilottaa henkilö viranomaisilta, vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kertoo Facebook-kirjoituksessaan (alla).

Hän kertoo uskovansa ainakin kerran pelastaneensa näin toimiessaan vakavasti sairaan henkilön hengen. Kontulan mukaan henkilö odotti pääsyä operaation Suomessa ja häntä oltiin palauttamassa maahan, jossa hoitoa ei ollut saatavilla.

– Piilottamista tarvittiin siksi aikaa, että paperityöt saatiin kuntoon ja henkilö pidettyä maassa toimenpiteeseen saakka.

Kontula sanoo, ettei ole yleensä kysynyt kovin tarkkoja yksityiskohtia, kun häneltä on majoitusta pyydetty.

– Ihmisen perustarpeet ovat melko lailla samanlaiset papereista riippumatta, joten en ole pitänyt sitä tärkeänä. Siksi en myöskään tiedä kaikkien luonani käyneiden tilannetta. Yhden pitempään luonani asuneen tiedän kuitenkin sittemmin saaneen turvapaikan. Ilmeisesti viranomaiset lopulta olivat siis samaa mieltä suojelun tarpeellisuudesta.

Anna Kontula toteaa hallituksen päättäneen ”kriminalisoida paperittomien majoittamisen ja piilottelun”. Hän myöntää, että ”yksityiskohdat ovat epäselviä”, mutta toteaa, että olisi syyllistynyt kuvaamissaan tilanteissa rikokseen.

– Piilottaminen on ollut yksilötasolla toimiva varajärjestelmä silloin, kun virallinen systeemi pettää. Toistaiseksi en ole kuullut yhtään perustelua sille, miten sen kriminalisointi parantaisi suomalaista yhteiskuntaa.

– Mikäli kriminalisointi toteutuu, kannustan kaikkia ilmoittamaan poliisille varmuuden vuoksi aina, kun kotona on yövieraita. Tai ainakin tarkistamaan kaikkien passit – oleskeluoikeutta kun ei voi päätellä ulkonäöstä.

Etenkin vihreät ja vasemmistoliitto ovat kritisoineet voimakkaasti hallitusta budjettiriihen jälkeen. Niiden mukaan hallitus aikoo tehdä auttamisesta rikoksen.

Muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz on syyttänyt vihreitä ja vasemmistoa suoranaisesta valehtelusta.

Hänen mukaansa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden eli laittomasti maahan jääneiden henkilöiden auttamista ei olla kriminalisoimassa. Samaa ovat jo sanoneet niin sisäministeri Paula Risikko (kok.) kuin sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergkin. Hallituksen linjauksissa on kyse sen selvittämisessä, riittääkö nykylainsäädäntö viranomaistoiminnan estämiseen puuttumisessa.

Uusimmat
MAINOS