Verkkouutiset

Varusmiesten liitto vaatii korjaamaan sisäilmaongelmat

Varusmiesliitto vaatii toimenpiteitä palvelusturvallisuuden varmistamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varusmiesliitto katsoo tänään julkaisemassaan kannanotossa, että palvelusturvallisuuden puute ei saa laskea motivaatiota varusmiespalvelukseen.

Varusmiespalveluksen turvallisuus on herättänyt keskustelua varsinkin Raaseporin tasoristeysturman jälkeen. Vuonna 2017 sattuneessa turmassa kuoli kolme Uudenmaan prikaatin varusmiestä ja yksi junan matkustaja.

Varusmiesliiton mukaan pelkkä keskustelu palveluksen turvallisuudesta ei riitä, vaan puitteiden tulee olla kunnossa ennen kaikkea harjoituksissa, joissa väsyneiden varusmiesten kyky toimia mitataan.

– Vaarallisimmat tilanteet syntyvät usein väsyneenä liikenteessä, minkä takia kuljettajien lepoaikoja on ehdottomasti noudatettava. Tämän lisäksi kuskien vireystilaa on valvottava entistä tarkemmin. Näissä tilanteissa riskit tulee yksiselitteisesti minimoida,  Varusmiesliiton puheenjohtaja Topi Korpinen sanoo kannanotossa.

Myös varuskuntien laajat sisäilmaongelmat ovat osa palvelusturvallisuutta. Turvallisessa ympäristössä kasarmit ovat käyttökelpoisia eivätkä aiheuta oireita palvelusta suorittaville. Liiton mukaan ongelmat vaikuttavat suoraan palvelusmotivaatioon, sekä palveluksen laatuun.

Varusmiesliitto muistuttaa, että sisäilmasta oireileva varusmies ei ole kenenkään etu.

– On täysin kestämätöntä, että varusmiehet joutuvat jopa keskeyttämään palveluksensa sisäilmaongelmien vuoksi. Pahimmassa tapauksessa palveluksessa alkanut oireilu jatkuu myös palveluksen jälkeen. Sisäilmaongelmat on saatava korjattua, Korpinen jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)