Varusmiesliitto vaatii kannanotossaan tasa-arvoista asevelvollisuutta. Tasa-arvo-ongelman lisäksi nykyinen asevelvollisuusmalli sisältää monia muitakin ongelmia.
Liiton mukaan nykyisellä mallilla asepalvelukseen valitaan ainoastaan sukupuolen mukaan, eikä valinnassa oteta ollenkaan huomioon henkilön henkisiä ja fyysisiä soveltuvuuksia tai omaa motivaatiota suorittaa palvelusta.
Liitto katsoo, että tämän takia Puolustusvoimat ei saa koulutukseen parhaiten sopivia, ja Suomen puolustuskyky kärsii.
Varusmiesliitto esittää, että Suomen asevelvollisuusjärjestelmää uudistetaan niin, että se kohtelee kumpaakin sukupuolta tasa-arvoisesti.
Tällöin palvelukseen otettaisiin sama määrä varusmiehiä kuin nyt, mutta heidät valittaisiin koko ikäluokkaa koskevista kutsunnoista oman halukkuuden sekä henkisten ja fyysisten soveltuvuuksien perusteella nykyisen sukupuoleen perustuvan valintakriteerin sijaan.
Puolustusvoimilla olisi yhä oikeus määrätä palvelukseen, mikäli muuten ei saataisi tarpeeksi asevelvollisuutta suorittavia.
Tämä takaisi sen, että Puolustusvoimat saisi koulutettavaksi asepalvelukseen henkisesti ja fyysisesti parhaiten soveltuvat ja pystyisi kouluttamaan nykyistä parempia varusmiehiä ja reserviläisiä. Samalla päästäisiin eroon nykyisestä tasa-arvo-ongelmasta.
– Suomen maanpuolustus on ehdottomasti pidettävä yhtä hyvällä tasolla myös tulevaisuudessa kuin se on nyt. Sen takaa varusmiehille annettava laadukas koulutus, korkeatasoinen ja laaja reservi sekä korkea maanpuolustustahto suomalaisten keskuudessa. Uudistamalla asevelvollisuus tasa-arvoiseksi varmistamme sen, että näin on myös tulevaisuudessa, toteaa Varusmiesliiton puheenjohtaja Matias Pajula.
Tällä hetkellä asepalvelukseen ovat velvollisia suorittamaan ainoastaan miehet. Asepalveluksesta vapautetut mukaan laskien vain noin kolmasosa ikäluokasta osallistuu maamme puolustamiseen. Tämä on liiton mukaan äärimmäisen ongelmallista erityisesti sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta.
Nuorten maanpuolustustahto on notkahtanut viimeisimmissä kyselyissä. Liiton mielestä yksi syy tälle on se, että nykyisen kaltainen epätasa-arvoinen asevelvollisuus nähdään epäoikeudenmukaisena.
– Lasku nuorten maanpuolustustahdossa osoittaa, että nykyjärjestelmä koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Maanpuolustusjärjestelmämme ja sen uskottavuus nojaa pitkälti siihen, että maassamme on korkea maanpuolustustahto. Tällainen kehitys vaarantaa maanpuolustuksemme uskottavuuden.
– Meidän on lähdettävä uudistamaan asevelvollisuutta niin, että myös tulevaisuudessa maanpuolustustahto pysyy nykyisellä tasollaan ja yhteiskunnan tuki järjestelmälle säilyy. Tasa-arvoinen asevelvollisuus on ehdottomasti tärkein askel siihen suuntaa, Pajula linjaa.