Varuskunnista tulee tyytyväistä väkeä

Varusmiehet ovat tyytyväisiä saamaansa koulutukseen, kertoo Puolustusvoimain kysely.

Syksyllä ja talvella 2013 kotiutuneet varusmiehet antoivat loppukyselyssä jälleen kaikkien aikojen parhaat arvosanat puolustusvoimien antamasta koulutuksesta ja varusmiespalvelusajastaan.

Kyselyssä palkattu henkilöstö sai arvosanaksi 4,1 arvoasteikolla 1–5. Armeija-aika koetaan positiivisena asiana, ja myönteisiä kokemuksia varusmiespalveluksestaan sai noin 85 prosenttia varusmiehistä.

Myös maanpuolustustahto on edelleen pysynyt korkealla eli 4,0:ssa asteikolla 1–5.

Varusmiehet vastaavat loppukyselyyn jokaisen kotiutumisen yhteydessä.

Puolustusvoimien mukaan varusmiesten antama palaute puolustusvoimien koulutuskulttuurista, koulutuksen laadusta sekä palkatun henkilöstön ja varusmiesjohtajien toiminnasta on pidemmällä aikavälillä jatkuvasti parantunut.

Varusmiespalveluksen keskeyttämisten määrä on laskenut lievästi vuodesta 2008 alkaen. Kyseisenä vuonna enimmillään noin 19 prosenttia varusmiehistä keskeytti palveluksensa. Heinäkuussa 2013 palveluksen aloittaneista varusmiehistä hieman alle 15 prosenttia oli keskeyttänyt palveluksen, kun 165 vuorokautta palvelleet kotiutuivat joulukuussa.

Mainos