Venäjän presidentti Vladimir Putin testaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia, kirjoittavat entinen CIA-johtaja Michael Morell ja entinen Venäjän ja Ukrainan asioista vastannut Pentagon-johtaja Evelyn Farkas.
– Putin haluaa ulottaa poliittista vaikutusvaltaa Venäjän naapurimaihin. Hän haluaa, että Venäjä nähdään suurvaltana, kaksikko kirjoittaa The New York Timesin julkaisemassa artikkelissa.
– Putin haluaa kokeilla, kuinka pitkälle hän voi mennä ennen kuin sanomme, että nyt riittää.
Morell ja Farkas uskovat Putinin ymmärtävän, että Trumpin hallinto ei todennäköisesti pysty poistamaan länsimaiden Venäjälle asettamia pakotteita.
– Putin saattaa kuitenkin ajatella, että Trumpin ystävällismielinen suhtautuminen häneen antaa Venäjälle mahdollisuuden toimia aggressiivisemmin ilman Yhdysvaltain vastarintaa.
Morellin ja Farkasin mukaan Putinin johtama Venäjä on toiminut aktiivisesti Trumpin virkaanastujaisten jälkeen.
Ukrainan hallituksen joukkojen ja Venäjän tukemien separatistien väliset taistelut leimahtivat uudelleen Itä-Ukrainassa Tammi-helmikuun vaihteessa Minskin rauhansopimuksesta huolimatta. Morell ja Farkas katsovat separatistien aloittaneen väkivaltaisuudet Putinin tahdosta.
Venäjä siirsi joukkoja tammikuussa Valko-Venäjän rajalleen. Kaksikon mukaan Venäjä pyrkii siten painostamaan Valko-Venäjää hyväksymään Venäjän asevoimien kasvaneen läsnäolon alueellaan.
Putin allekirjoitti helmikuun puolivälissä asetuksen, jonka myötä Venäjä ryhtyy hyväksymään Itä-Ukrainan kahden separatistialueen myöntämiä matkustusasiakirjoja.
Naton Euroopan-joukkojen komentaja kertoi maaliskuussa, että Venäjä varustaa ja tukee islamistista Taliban-ääriliikettä.
Yhdysvaltain Afrikan-joukkojen komentaja totesi hiljattain, että Venäjän rooli on kasvamassa Libyassa. Venäjän kerrotaan lähettäneen erikoisjoukkoja Egyptiin Libyan rajan läheisyyteen.
Viime viikolla Venäjä kiisti Syyrian presidentti Bashar al-Assadin käyttäneen myrkkykaasua maan siviilejä vastaan.
– Toistaiseksi presidentti Trump ei ole tuominnut yllämainittuja toimia eikä ole ryhtynyt itse toimiin. Trumpin hallinnon pitää luoda selkeä Venäjä-politiikka ja tehdä selväksi, mitä se ei hyväksy. Siten hallinto voi luoda neuvottelualustan ja pyrkiä tekemään tehokkaasti yhteistyötä.
Morell ja Farkas katsovat, että Yhdysvaltain on myönnettävä tarpeeksi rahoitusta joukkoja ja harjoituksia varten Naton alueella. Myös Natoon kuulumattomien liittolaisten kanssa on tehtävä yhteistyötä.
Yhdysvaltain pitää myös aloittaa uudelleen keskustelut ydin-, tavanomaisten ja kyberaseiden rajoittamiseksi.
– Trumpin on tuomittava Venäjän tuki al-Assadille ja Venäjän siviileihin kohdistamat pommitukset Syyriassa. Lentokentän pommittaminen ei riitä, kaksikko toteaa viitaten USA:n viimeviikkoiseen ohjusiskuun.
Morell ja Farkas korostavat, että Putin pitää Yhdysvaltoja vastustajanaan ja pyrkii heikentämään USA:ta kaikkialla maailmassa.
– Putin on saanut paljon aikaan vain muutamassa viikossa. Presidentti Trumpin on sanottava, että nyt riittää.