Varoitus virusmuunnoksesta: Sairaalahoidon riski kaksinkertainen

Intian variantti on noussut vallitsevaksi koronavirustyypiksi Britanniassa.
Jonoa rokotuspisteen ulkopuolella Boltonissa. LEHTIKUVA / AFP Oli Scarff
Jonoa rokotuspisteen ulkopuolella Boltonissa. LEHTIKUVA / AFP Oli Scarff

Britannian terveysviranomaisten mukaan Intian virusmuunnos on noussut yleisimmäksi koronavirustyypiksi koko maan alueella.

Englannin alueen kansanterveysvirasto PHE:n mukaan tämänhetkisten tietojen valossa vaikuttaa siltä, että varianttiin sairastuneet henkilöt joutuvat sairaalahoitoon kaksi kertaa todennäköisemmin verrattuna Britannian muunnokseen.

Muunnoksen aiheuttamien infektioiden määrä kasvoi viimeisen viikon aikana 5 472 tapauksella yhteensä 12 431 tapaukseen, mikä vastasi 73 prosenttia kaikista analysoiduista näytteistä.

Päivittäisten tartuntojen määrä on noussut toukokuun alkuun verrattuna, mutta epidemiatilanne on edelleen rauhallisempi kuin esimerkiksi maaliskuussa.

– On tärkeää, että muistamme toimia varovaisesti, sillä saamme jatkuvasti uusia tietoja leviämiseen ja terveysvaikutuksiin liittyen, terveysjohtaja Jenny Harries sanoi Times-lehden mukaan.

Intian varianttia kutsutaan nykyään Delta-muunnokseksi. Imperial College London -yliopiston professori Neil Ferguson arvioi, että muunnos leviää 30–100 prosenttia aiempaa helpommin.

Hänen mukaansa suurin osa sairaalahoitoon joutuneista on ollut rokottamattomia.

– Olemme saaneet uusia tietoja. Valitettavasti uutiset eivät ole kovin myönteisiä, sillä parhaan arvion mukaan tarvuttavuus olisi 60 prosenttia Alpha-muunnosta (Britannian variantti) korkeampi, Ferguson sanoi BBC Radio 4 -kanavalla.

Mainos