Verkkouutiset

Rahtialus New Yorkin satamassa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Spencer Platt

Varoitus maailmantaloudelle: Toimitusongelmat pahenemassa

Yhdysvaltain ja Kiinan poikkeavat epidemialinjat vaikeuttavat yhtenäisten sääntöjen sopimista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailmantaloudelle elintärkeiden logististen ketjujen varoitetaan olevan äärimmäisen paineen alaisina.

Ongelmat ovat nostaneet monien tuotteiden kuluttajahintoja ja hidastaneet koronapandemian jälkeistä elpymistä. Moody’s Analytics -yhtiö arvioi raportissaan logististen haasteiden pahenevan entisestään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Globaalin elpymisen kerätessä voimaa on käynyt yhä selvemmäksi, että sitä kampittavat joka kulman takaa ilmaantuvat toimitusketjujen häiriöt, raportissa todetaan CNN:n mukaan.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF heikensi tiistaina Yhdysvaltain kasvuennustetta yhdellä prosenttiyksiköllä. Heikentyneen kuluttajakysynnän taustalla on muun muassa riittämättömän mikrosirutuotannon vaikutus autoteollisuuteen.

Koronan vuoksi asetetut rajakontrollit, maailmanlaajuisen koronapassin puuttuminen sekä patoutunut kysyntä ovat aiheuttaneet Moody’sin mukaan hankalan tilanteen, joka pidentää toimitusaikoja ja nostaa hintoja.

Tällä hetkellä heikoimmaksi lenkiksi arvioidaan rekkakuskien yllättävä pula, joka on johtanut satamien ruuhkautumiseen ja polttoaineen loppumiseen monilta Britannian huoltoasemilta.

Analyytikkojen mukaan logistiikan yhtenäisiä sääntöjä on vaikea laatia, sillä Kiina pyrkii edelleen pitämään koronatapausten määrän nollassa. Yhdysvallat suhtautuu virukseen kuten muihinkin endeemisiin tauteihin, joiden haittavaikutuksia voidaan vähentää rokotuksilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)