Münchenissa Saksassa kaksi päärautatieasemaa evakuoitiin uudenvuoden aattona terroriuhan vuoksi, kertoo BBC. Viranomaiset saivat tiedon, että viidestä seitsemään Isisin itsemurhapommittajaa aikoi hyökätä keskusrautatieasemalle tai Pasingin asemalle.
Varoitus Müncheniin kohdistuvista iskuista tuli vain muutamaa tuntia ennen vuoden vaihtumista. Ihmisiä kehotettiin pysymään poissa väkijoukoista.
Poliisi kertoi myöhemmin Twitterissä, että molemmat asemat oli jälleen avattu.
Eurooppa on toistaiseksi välttynyt uudenvuoden juhlintaan kohdistuvilta terrori-iskuilta. Uudenvuoden aattona Euroopan kaupunkien lisäksi monet muut maailman suurkaupungit ilmoittivat tiukentavansa turvajärjestelyjään.
Turkin pääkaupunki Ankara perui kaupungin uudenvuoden juhlat sen jälkeen, kun Turkin poliisi pidätti kaksi epäiltyä Isis-taistelijaa, jotka olivat suunnitelleet iskua Ankaran keskustaan.
Myös Belgiassa tehtiin uudenvuoden alla pidätyksiä epäiltyihin terroritekosuunnitelmiin liittyen. Aiemmin tällä viikolla tehtiin kaksi pidätystä ja uudenvuoden aattona kolme lisää. Myös Belgian pääkaupunki Bryssel päätti peruuttaa kaupungin perinteiset uudenvuoden juhlat terroritekojen välttämiseksi.
Viranomaisten mukaan Brysseliin suunniteltujen iskujen tekijöillä ei ollut yhteyksiä Pariisin terrori-iskut toteuttaneeseen terroriverkostoon. Pariisin hyökkääjistä kaksi asui Belgiassa, jossa myös osa tekijöistä pidätettiin.
Pariisi päätti peruuttaa kaupungin ilotulituksen, jotta keskustaan ei kerääntyisi suuria väkijoukkoja. Kaupungin pääkadulle Champs-Élysées’lle kerääntyi kuitenkin tuhansia ihmisiä juhlistamaan uuttavuotta. Tämä oli ensimmäinen kerta marraskuussa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen, kun näin suuret väkijoukot kerääntyivät yhteen kaupungin keskustaan.
Myös muun muassa Lontoossa, Moskovassa, Wienissä ja Berliinissä noudatettiin torstaina tiukennettuja turvatoimia.