Kun pelko Venäjän uudesta laajamittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan on kasvanut, läntisissä pääkaupungeissa on etsitty kuumeisesti poliittista ratkaisua, jolla suursota Euroopassa voitaisiin vielä välttää. Asiaa koskevissa aloitteissa ovat toistuneet viittaukset Minsk 2 -aseleposopimukseen, jota Ranskan presidentti Emmanuel Macron on luonnehtinut jopa ”ainoaksi tieksi eteenpäin”.
Runsas viikko sitten Berliinissä järjestetty Ranskan, Saksan, Venäjän ja Ukrainan maratonkokous, jonka nimenomaisena tarkoituksena oli elvyttää sopimuksen toimeenpanoa koskeva vuoropuhelu, päättyi kuitenkin tuloksettomana.
Kokouksen epäonnistuminen ei ole Duncan Allanin ja Kataryna Wolczukin mukaan yllätys, sillä Minsk 2 on näennäisen hyvästä tarkoituksestaan huolimatta lähinnä ristiriitaisten velvoitteiden ja kiistanalainen toimintojen sekasotku.
– Sisällön epäjohdonmukaisuus heijastelee ristiriitaisia tulkintoja siitä, mitä on tarkoitus saavuttaa ja miten. Sen ytimessä on yksinkertainen ongelma: Ukrainalle Minsk 2 -sopimus on keino maan suvereniteetin palauttamiseen, mutta Venäjälle se on väline, jolla Ukrainalta voidaan riistää suvereniteetti, Allan ja Wolczuk sanovat brittiläisen Chatham House -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Ukraina lähtee siitä, että Venäjän hallitsemalla Donbassin alueella voidaan järjestää sopimuksen edellyttämät vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit vasta sitten, kun Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” separatistit on riisuttu aseista ja Venäjän-vastainen raja on palautettu Ukrainan valvontaan, mikä edellyttäisi venäläisjoukkojen täydellistä vetäytymistä Ukrainan maaperältä. Vladimir Putinin mielestä marssijärjestyksen tulisi olla täsmälleen päinvastainen.
Venäjän presidentin näkemys ei Allanin ja Wolczukin mukaan kestä lähempää tarkastelua, sillä kyse ei ole vain yksittäisen sopimuksen tulkinnasta, vaan itsenäisen valtion suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen ovat kansainvälisen oikeuden pakottavia normeja – sääntöjä, joista ei saa poiketa.
Allan ja Wolczuk toimivat tutkijoina Chatham Housessa. Allanilla on takanaan lähes 30-vuotinen ura Britannian ulkoasiainhallinnossa. Tohtori Wolczuk on työskennellyt pitkään julkishallinnossa sekä kansainvälisissä järjestöissä ja ajatushautomoissa.
”Keskitietä ei ole”
Allan ja Wolczuk huomauttavat Putinin vaativan Venäjän kontrolloimille ”kansantasavalloille” erityisasemaa, joka tarkoittaisi olennaisesti laajempaa autonomiaa kuin mitä käsitteellä perinteisesti tarkoitetaan. Käytännössä ne soisivat Kremlille veto-oikeuden Ukrainan kaikkeen sisä- ja ulkopoliittiseen päätöksentekoon.
– Tämä ujuttaisi Venäjän vaikutusvallan Ukrainan poliittisen järjestelmän sisälle ja vaarantaisi Ukrainan suvereniteetin sisältäpäin. — Venäjän tavoitteesta – Ukrainan tuhoamisesta suvereenina valtiona – ei ole epäilystäkään, he sanovat.
– Jos selitetään, että Ukrainan pitäisi niellä jokin täsmentämätön ”erityisasema”, hyväksytään epäsuorasti Venäjän aggression palkitseminen, sivuutetaan ukrainalaisten yleinen mielipide, vaarannetaan Ukrainan poliittinen vakaus ja horjutetaan Ukrainan suvereniteettia, he toteavat.
– Joko Ukraina on suvereeni tai se ei ole. Keskitietä ei ole olemassa, he painottavat.
