Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamista pohtinut työryhmä jätti esityksensä opetusministeri Krista Kiurulle (sd.) perjantaina.
Työryhmän esitykset sisältävät uudistetun varhaiskasvatuksen määrittelyn ja tavoitteet. Esityksessä korostetaan monialaista yhteistyötä ja ehdotetaan lapsen kehityksen ja oppimisen tukea järjestettäväksi kolmiportaisen tuen mallin mukaisesti.
Työryhmä esittää myös selkeytyksiä varhaiskasvatuksen henkilöstön ammattinimikkeisiin. Ammattinimikkeinä olisivat jatkossa muun muassa varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja varhaiskasvatuksen johtotehtävät.
Nykyinen henkilöstön rakenne eli lastentarhanopettajien, sosionomien ja lastenhoitajien keskinäinen määrä säilyisi ennallaan.
Myös henkilöstön mitoitus eli lasten ja kasvatushenkilöstön välinen suhdeluku esitetään säilytettäväksi ennallaan. 3-5-vuotiaiden lasten osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen kuitenkin sovellettaisiin nykyistä (1:13) pienempää henkilöstön ja lasten suhdelukua (1:7).
Työryhmä esittää, että lakiin kirjataan säännös, että yhdessä ryhmässä saisi olla yhtä aikaa läsnä enintään kolme hoito-, kasvatus- ja opetustehtävissä olevaa henkilöä vastaava lapsimäärä. Esimerkiksi alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä voisi olla yhtä aikaa enintään 12 lasta, ja yli 3-vuotiaiden ryhmässä 21 lasta.
Nykyistä päiväkodin mitoituksesta poikkeamisen säännöstä on selkeytetty. Lisäksi perhepäivähoitoryhmä voisi muodostua jatkossa enintään kahta perhepäivähoitajaa vastaavasta määrästä lapsia.
Kelpoisuusvaatimuksiin muutoksia
Myös lastenhoitajien, perhepäivähoitajien ja avustajien kelpoisuusvaatimuksiin on esityksessä muutoksia.
Lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena olisi jatkossa vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, johon sisältyisi, tai jota on täydennetty lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman opinnoilla taikka lapsi- ja perhetyön perustutkinto.
Perhepäivähoitajalta edellytettäisiin jatkossa vähintään perhepäivähoitajan ammattitutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa, johon sisältyy tai jota on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen opinnoilla.
Avustajan tehtäviin olisi kelpoisuusvaatimuksena lasten hoitoon, kasvatukseen tai opetukseen soveltuva ammatillinen tutkinto tai muu soveltuva tutkinto. Työryhmä esittää myös nykyisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttämistä ennallaan.
Krista Kiurun mukaan monet lakityöryhmän käsittelyssä olleista asiakokonaisuuksista ja vaikutusten arvioinneista edellyttävät vielä jatkotoimenpiteitä.
– Työryhmän esitykset lähtevät seuraavaksi lausuntokierrokselle. Lausuntojen ja hallituksen kehysriihessä tekemien päätösten jälkeen tehdään päätökset jatkovalmistelusta ja aikataulusta. Myös hallituksen rakennepoliittinen ohjelma asettaa tiettyjä reunaehtoja lopulliselle esitykselle.
Työryhmän esityksiin liittyy useita eriäviä mielipiteitä.