Ay-liitto: Varhaiskasvatuksessa raju kriisi

Uusi laki on JHL:n mukaan vain pahentanut tilannetta.
Varhaiskasvatuksen selvin puute on jatkuva henkilöstöpula. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Varhaiskasvatuksen selvin puute on jatkuva henkilöstöpula. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n kyselyn mukaan jatkuva työvoimapula, avustavan henkilökunnan puute ja tukea tarvitsevien lasten määrä uhkaavat uuvuttaa varhaiskasvatuksen henkilökunnan.

– Uusi varhaiskasvatuslaki on pahentanut tilannetta, koska päteviä opettajia ei saada tarpeeksi ja lastenhoitajien työtaakka kasvaa kohtuuttomaksi, JHL toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yli puolet JHL:n kyselyyn vastanneista varhaiskasvatuksen ammattilaisista kertoi kokevansa työuupumusta vähintään viikoittain. Vähintään joka kuukausi uupumusta koki yli 60 vastaajista.

Kyselyyn vastasi yli 2[nbsp]200 alan ammattilaista. Valtaosa eli 81 prosenttia työskentelee päiväkodeissa. Vastaajat ovat kokeneita tekijöitä, sillä 70 prosenttia on työskennellyt alalla yli kymmenen vuotta. Vastaajista 64 prosenttia on varhaiskasvatuksen lastenhoitajia.

– Tulos on hälyttävä. Varsinkin päiväkoteihin pitää kiireesti palkata lisää henkilökuntaa, jotta alan täysimittainen kriisi voidaan estää, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (sd.) sanoo.

Varhaiskasvatuksen selvin puute on jatkuva henkilöstöpula. Lastenhoitajat kuormittuvat työtaakkansa alle, koska sijaisia on paikoittain mahdoton saada, opettajien aikaa palaa suunnitteluun eikä avustavaa henkilökuntaa ole.

Ryhmissä voi olla paljon lapsia, jotka tarvitsevat rutkasti tukea, mutta aikuisia on vain lain vaatima minimimäärä. Kaiken huipuksi lasten ja henkilökunnan suhdelukua tarkastellaan koko päiväkodin, ei yksittäisen ryhmän tasolla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Koska tukipalveluista säästetään, valuvat päiväkotiapulaisten, avustajien ja laitoshuoltajien työt lastenhoitajille. Lisäksi he ovat lapsista vastuussa, kun opettajien aikaa kuluu suunnitteluun ja kokouksiin, ammattialatoiminnan asiantuntija Sanna Pihakivi selventää.

Alan ongelmia pahentaa muutama vuosi sitten voimaan tullut varhaiskasvatuslaki, jossa opettajien osuutta henkilökunnasta lisättiin ja lastenhoitajien osuutta vähennettiin. Niemi-Laine kiirehtii päättäjiä avaamaan epäonnistuneen lain, joka uhkaa lasten hyvinvointia, työntekijöiden jaksamista ja välillisesti myös Suomen taloutta.

Kysely tehtiin 15.11.–2.12.2021.

Mainos