Varakkaiden hallitusten myöntämä kehitysrahoitus on laskusuunnassa jatkuvan talouskriisin takia, kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Kepa kertoo tiedotteessaan.
Suomalaista kansalaisjärjestösektoria Addis Abebassa edustaa kehityspoliittinen asiantuntija Eva Nilsson Kepan Tansanian toimistolta. Kokoukseen osallistuu lisäksi kehityspoliittinen asiantuntija Bakar Khamis Bakar samoin Kepan Tansanian toimistolta.
Kehitysrahoitusneuvotteluihin on Kepan mukaan ladattu suuria odotuksia: Addis Abebassa on tarkoitus sopia uuden YK:n alaisen verotoimielimen perustamisesta, yritysten aktiivisemmasta roolista kestävän kehityksen toteuttajina, kehitysmaiden verohallintojen vahvistamisesta ja avoimuuden lisäämisestä muun muassa maakohtaisen kirjanpidon avulla.
Suurimmaksi kysymykseksi on Kepan mukaan noussut uuden YK:n alaisen verotoimielimen perustaminen. Asiasta on neuvoteltu intensiivisesti ennen kokousta, mutta sopuun ei olla päästy. Yhdysvallat ja EU-maat vastustavat uutta toimielintä, G77-maat puoltavat. Lukuisat kansalaisjärjestöt ovat kampanjoineet uuden toimielimen puolesta.
”Päätökset on tehtävä jatkossa yhdessä. Tällä hetkellä rikkaiden maiden talousjärjestö OECD sopii verotuksen kansainvälisistä periaatteista. Jotta kaikilla mailla olisi yhtäläistä sananvaltaa, on perustettava uusi kansainvälinen verotoimielin esimerkiksi YK:n yhteyteen”, toteaa Eva Nilsson.
”Myös Suomen on edistettävä maailmanlaajuisen ja kansallisten verojärjestelmien muutosta. Tähän sitouduttiin edellisellä hallituskaudella ja samaa linjaa on tärkeä jatkaa”, Nilsson sanoo.
Yksityisestä sektorista on tulossa yhä merkittävämpi kehityspoliittinen toimija. Monet valtiot toivovat Nilssonin mukaan yksityisen sektorin osallistuvan kestävään kehitykseen rahoituksella ja investoinneilla.
”Myös yksityisten kehitystoimijoiden on sitouduttava kehitysyhteistyötä koskeviin läpinäkyvyys- ja tuloksellisuuskriteereihin. Valtioiden on sovittava kansainvälisistä yritysvastuunormeista ja niiden toimeenpanosta. Yritykset tulee lisäksi sitouttaa arvioimaan etukäteen investointiensa vaikutukset kestävään kehitykseen sekä ihmisoikeuksiin”, Nilsson toteaa.