Vapo on päättänyt rakentaa aktiivihiiltä jalostavan tuotantolaitoksen Ilomantsiin. Noin 25 miljoonaa euroa maksavassa laitoksessa jalostettaisiin aktiivihiiltä turpeesta.
Aktiivihiilellä on rakenteensa ja ominaisuuksiensa vuoksi kyky sitoa pintaansa monia orgaanisia ja epäorgaanisia aineita. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi käyttää vesien ja kaasujen puhdistamisessa sekä lääkehiilenä myrkytyksiin ja ripuliin.
Vapon toimitusjohtajan Vesa Tempakan mukaan investointi aivan uudelle toimialalle ja siirtyminen suoraan kansainvälisesti kilpailluille markkinoille on huomattavasti euromääräänsä merkittävämpi virstanpylväs.
– Olemme tutkineet huolella markkinoita sekä kehittäneet ja testanneet tuotantoteknologioita omilla raaka-aineillamme. Olemme valmistautuneet hyvin ja minulla on vakaa luottamus siihen, että tämä tehdas ei jää lajissaan viimeiseksi. Nyt rakennettava laitos pystyy tuottamaan vain kolmasosan siitä määrästä, minkä Euroopan korkealaatuisen aktiivihiilen markkina kasvaa vuosittain, Tempakka kertoo yhtiön tiedotteessa.
Hänen mukaansa lokakuussa julkistettu yritysjärjestely hollantilaisen BVB Substratesin kanssa on Vapolle suuri hanke tutulla toimialalla, mutta investointi aktiivihiililaitokseen aloittaa uuden aikakauden Vapon historiassa.
– Jos suunnitelmamme toteutuvat kokonaisuudessaan, uskon että pystymme kymmenessä vuodessa luomaan aktiivihiilestä ja muista vielä julkistamattomista uusista turpeesta jalostettavista uusista tuotteista nykyisten divisiooniemme kokoluokkaa olevaa liiketoimintaa, Tempakka arvioi.
Laitoksen rakentaminen alkaa ensi keväänä, ja laitos on tuotannossa vuoden 2020 loppuun mennessä. Rakennusvaiheen työllistävä vaikutus on yli sata henkilötyövuotta, ja laitoksen ensimmäisen vaihe työllistää toimitus- ja tuotantoketju mukaan lukien noin 50 henkilöä.
Vapon Carbons-liiketoiminnasta vastaavan johtaja Jaakko Myllymäen mukaan yhtiö pitää mahdollisena, että se hakee aktiivihiililaitoksille rakennuslupia myös Haapavedelle ja Seinäjoelle.
Vapo kertoi aiemmin jo vuonna 2016, että se tähtää kasvaville aktiivihiilen sekä kevyiden ja kestävien hiilikuitumateriaalien markkinoille.