Vapautuvan Mosulin kauheat tarinat: ISIS puri naisia, lapset pantiin ruoskimaan miehiä

ISIS:n otteesta vapautuvassa Irakin Mosulissa hirmuvaltaa on pitänyt muutama kymmenen miestä.

Henkiinjääneet Mosulin vapautettujen esikaupunkien kuten Faziliyan asukkaat kertovat järkyttäviä tarinoita miehittäjästä Wall Street Journalissa.

Islamilaisen valtion kaksi miehitysvuotta ovat olleet ne kokeneille epätoivoisia. Faziliyan asukkaita pidettiin otteessa kidutuksilla, pelon luomisella ja byrokratialla. Niillä joilla oli aseet oli valta 7 000 asukkaaseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Joskus joku heistä vain tuli kylään itsemurhavyön kanssa ja räjäytti itsensä”, 45-vuotias Hassan kertoo. Ainoa syy oli ylläpitää kauhua.

Asukkaita pidettiin köyhyydessä ja heiltä perittiin toistuvia veroja. Lapsia opetettiin kielimään vanhemmistaan, lukuisia määräyksiä asetettiin ja kaikki opetettiin riippuvaiseksi kalifaatista esimerkiksi välttämättömien tavaroiden suhteen.

Brutaalit otteet johtivat siihen, etteivät asukkaat luottaneet tulijoihin.

”He laittoivat pienet lapset ruoskimaan aikuisia miehiä julkisesti tällä tavoin. He laittoivat kynän partaasi ja jos se ei pysynyt parrassa, sait ruoskaa”.

Jos ruoskittava poistui iskuja saadessaan maassa olleen rangaistustiilen alueelta, aloitettiin alusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Naisia purtiin, jos hänen kätensä todettiin olleen paljaana liian näkyvissä.

Tupakoinnista kiinni jäämisestä joutui kolmeksi päiväksi vankilaan. Kenelläkään ei ollut enää varaa lääkkeisiin. Matkapuhelimen löytyminen tiesi kuolemaa.

Sähköä saatiin joskus. Jihadistit tarvitsivat sitä enemmän itse pomminvalmistukseen ja tunneleihinsa. Asukkaita sen sijaan tarvittiin lähinnä ihmiskilviksi.

Mainos