Irakin asevoimat ovat julistaneet ISIS:n häädetyksi Mosulin kaupungista. Irakilaisjoukot hallitsevat nyt käytännössä koko Mosulin kaupunkia, vaikka terroristijärjestön tarkka-ampujat pitävät hallussaan vielä muutamia rakennuksia Mosulin vanhassa kaupungissa.
Asiasta kertoo The Independent.
– Kunnia Jumalalle, onnistuimme vapauttamaan Mosulin ja todistimme muiden olevan väärässä. Mosulin asukkaat tukivat turvallisuusjoukkojamme terrorismia vastaan, pääministeri Haider al-Abadi sanoi puheessaan onnitellessaan suuresta voitosta.
Taistelu Mosulin valtaamiseksi takaisin terroristien hallusta kesti yhdeksän kuukautta. Voitto on Irakin asevoimille myös symbolisesti iso, sillä ISIS julisti islamistisen kalifaattinsa juuri Mosulissa.
Kaupungin kerrotaan olevan taisteluiden jälkeen raunioina. ISIS-terroristien ja Irakin asevoimien sotilaiden lisäksi taisteluissa on saanut surmansa myös suuri joukko siviilejä. ISIS:iä on syytetty myös siviilien käyttämisestä ihmiskilpinä alueella.