Vapaavuori: Tärkeintä on sellaisen toimintaympäristön luominen, että yrityksillä on kannusteita kasvuun

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) antoi tiistaina eduskunnan tarkastusvaliokunnalle katsauksen yritysrahoituksen tilanteesta ja kehittämisestä.

Jan Vapaavuoren kuuleminen liittyy tarkastusvaliokunnan laajempaan selvitykseen valtion kokonaistaseen selkeyttämiseen liittyvistä kysymyksistä.

– Positiivista on, että kasvurahoituksesta pyritään vihdoin käymään analyyttista, faktoihin perustuvaa keskustelua. Tämä luo mittasuhteita myös erilaisille viime aikoina kuulluille esityksille miljardiluokan kasvurahastoista, Vapaavuori sanoo tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tällä hallituskaudella kasvupanostukset ovat painottuneet erityisesti pääomasijoituksiin, lainainstrumenttien kasvattamiseen sekä Finnveran kotimaan- ja ulkomaanrahoituksen laajentamiseen.

Suomen Teollisuussijoitukselle on vaalikauden aikana osoitettu lisärahoitusta 245 miljoonaa euroa, Aloitusrahasto Vera Oy:lle 30 miljoonaa euroa ja Tekes Pääomasijoitus Oy:lle 100 miljoonaa euroa, jotka jakaantuvat vuosille 2014–2018.

Myös muuhun yritysrahoitukseen on vaalikauden aikana osoitettu lisäyksiä. Kansainvälistymisen edistämistä on vauhditettu 85 miljoonan euron lisäpanostuksella.

Finnveran kotimaan rahoituksen riskinoton kasvattamiseen ja uusiin rahoitusvälineisiin on osoitettu Finnveran tappiokorvauksiin 130 miljoonan euron lisärahoitus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Elinkeinorakenteen uudistamiseksi Innovaatiorahoitus Tekesin lainavaltuuksia on vuosille 2014-2018 lisätty 240 miljoonalla eurolla.

Vapaavuoren tarkastusvaliokunnalle esittämän arvion mukaan samansuuruisia panostuksia tarvitaan myös tulevalla hallituskaudella.

– Investointien rahoituksen sekä pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen saannin turvaaminen on olennaista kestävän talouskasvun kannalta. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on sellaisen toimintaympäristön luominen, että yrityksillä ylipäätään on kannusteita kasvuun ja kansainvälistymiseen, Vapaavuori kertoo.

Mainos