Vapaavuori: Google-investointi saattaa houkutella lisäinvestointeja

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) pitää maanantaina julkistettua Googlen 450 miljoonan euron lisäinvestointiuutista Haminaan työllisyyden kannalta positiivisena.

– Ulkomaiset investoinnit ovat merkittäviä koko maan kannalta, erityisesti taloudellisesti haastavina aikoina. Ulkomaiset investoinnit luovat työpaikkoja siinä, missä kotimaisetkin. Sen vuoksi tänään julkistettu Googlen 450 miljoonan lisäinvestointiuutinen Haminaan on positiivinen, ministeri Jan Vapaavuori kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Hakukoneyhtiö Google kertoi maanantaina laajentavansa Haminan palvelinkeskustaan 450 miljoonan euron lisäinvestoinneilla. Investoinnit tehdään aiemmin ilmoitettujen 350 miljoonan euron investointien lisäksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vapaavuoren mukaan laajennuksen seurauksena palvelinkeskus tulee olemaan yksi Euroopan suurimpia.

– Merkittävää uutisessa on myös se, että tämän kokoluokan investoinnit houkuttelevat usein mukanaan myös lisää investointeja.

Hän korostaa, että Suomi menetyy Monilla mittareilla mitattuna, mutta ulkomaisten investointien osuus Suomessa on pienempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Mainos