IUCN:n uhanalaisluokituksista kertovan Punaisen kirjan mukaan isopandojen (Ailuropoda melanoleuca) kanta on kasvanut 17 prosentilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Vapaana eläviä pandoja arvioidaan olevan Kiinassa 1864 yksilöä.
WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohwederin mukaan pandojen kannan kasvu osoittaa, että tieteellinen tutkimus, poliittinen tahto ja paikallisyhteisöjen sitoutuminen suojelutyöhön yhdessä mahdollistavat villieläinten suojelun ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen.
– Isopandoista on tullut viimeisten 50 vuoden kuluessa luonnonsuojelun tunnuseläin samalla kun se on organisaatiomme symboli. Se, että isopandat ovat suojelutyön ansiosta askeleen kauempana katoamisesta, on innostava tieto kaikille ympäristönsuojelutyötä tekeville, Rohweder sanoo.
Kansainvälinen WWF-verkosto on suojellut isopandoja Kiinassa 1980-luvulta saakka esimerkiksi edistämällä suojelualueiden perustamista. Nykyisin vapaina elävistä pandoista noin 60 prosenttia elää suojelualueilla.
Pandoja uhkaa yhä etenkin ilmastonmuutos, joka vaikuttaa muun muassa niiden pääasiallisen ravinnon, bambujen, kasvuun.