Kirjailijana ja liikenaisena tunnetun Minna Canthin (1844-1897) nuorsuomalaisessa ajatusmaailmassa naisten aseman edistäminen yhdistyi yleismaailmalliseen vapausarvojen puolustamiseen.
Vuonna 1884 Valvoja-lehteen kirjoittamassaan artikkelissaan Naiskysymyksestä Canth tuo esiin näkemyksensä yhteiskunnallisista luokkaeroista:
”Suomessa on luonto kova ja niukka antimiltaan, kansa köyhä ja harvalukuinen, ottaa vasta ensimmäisiä itsenäisiä askeleitaan henkisten rientojen tanterella. Jos se tahtoo kasvaa ja kehittyä, jos se ylipäätään tahtoo elää, tulee sen koota kaikki voimansa, yksin pienimmätkin ja suoda jokaiselle eri ainekselle alaa vapaasen edistymiseen ja työskentelemiseen. Toinen kansanluokka ei saa vaurastua toisen murtumisella, toinen sukupuoli ei saa sortaa toista eikä despootillisen valtansa painolla tukehduttaa sen elinvoimia. Kaikkien eri osien kunnollisuus on kokonaisuuden menestymiselle välttämätöin ehto ja ainoastaan tasaisen, harmoonillisen kehityksen kautta on niinmuodoin vankka perustus kansalliselle sivistyksellemme saatava.”
Canthin mukaan vapauden loukkaamista ei voi oikeuttaa perinteillä:
”Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu.
—
Vapautta naiselle! Toiminnan vapautta, ajatuksen vapautta! Vanhojen, jäykistyneiden muotojen ja tapojen paino puristaa ja masentaa meidän henkisiä voimiamme. Vapaan kilpailun este yhteiskunnan eri työaloilla pakottaa meitä aineellisessa kurjuudessa kitumaan. Tällä tavoin nainen muuttuu koneeksi ja kadottaa luonnollisuutensa, ollen vaan toisten apinana. Elämä ja elämän tarkoitus on kuin seitsemällä sinetillä lukittu kirja hänen edessään.
Vaikea mahtaisi olla näyttää, minkä totuuden nojalla mies on riistänyt naiselta kaikki oikeudet ja pidättänyt itselleen kaikki edut. Sillä emmehän enää ole raakalaiskansaa, että meillä ruumiin väkevyydellä oikeuksia anastettaisiin.”
Vapauden Canth näki kevytkenkäisyyden lisääntymisen sijaan sivistävän naisia, koska he joutuisivat ottamaan aiempaa enemmän vastuuta itsestään:
”Päinvastoin! Annettakoon naiselle valistusta samalla kuin hän saa vapautta, niin hänessä kasvaa semmoinen sisällinen hillitsemisen voima, joka on suurempi ja arvoisampi tuota entistä ulkonaista pakkoa, – voima, joka ei enää ole ainoastaan kieltävää laatua, vaan myöskin toimivaa. Mielipiteet ja moraaliset käsitteet muuttuvat tosin, mutta ne muuttuvat paremmiksi, ne selviävät. Nainen ei silloin enää pidä muotoa pääasiana eikä pääasiata sivuasiana. Hän voi esim. kävellä vapaasti yösydännä ypö yksin Kaisaniemellä yhtä hyvin kuin joku mieskin; eikä uskalla kukaan sentähden hänen mainettansa vahingoittaa. Mutta: yhtä suurena häpeänä kuin hän pitää yhteyden ja seurustelemisen huonon, langenneen naisen kanssa, yhtä suurena häpeänä hän myöskin pitää yhteyden ja seurustelemisen sen miehen kanssa, jonka kautta tuo nainen on langennut, tai jonka kanssa hän on syntiä harjottanut, olkoon mies sitten missä asemassa hyvänsä yhteiskunnassa. Ei ole miehellä pienintäkään oikeutta huonoon elämään enemmän kuin naisellakaan; tuomio ja rankaistus olkoon siis yhtä ankara toiselle kuin toisellekin.”
Se, kadottaako nainen ”emansipatsioonin” myötä naisellisuutensa, riippui Canthin mukaan naisellisuuden määritelmästä. Hän pohtii artikkelissaan naisellisuuteen perinteisesti liitettyjen hyveiden toteutumista yhteiskunnallisessa toiminnassa:
”Jos nyt kuitenkin tahdotaan ratsastaa noilla sanoilla ”alttiiksi-antavaisuus”, y. m. niinkuin nainen olisi niihin velvoitettu enemmän kuin mies, niin voidaanko väittää, ett’ei nainen juuri edistymisen tiellä niitä parhaiten tarvitse. Nainen, joka totuuden tähden uskaltaa antaa iskuja ja ottaa iskuja, panee myös jotakin altiiksi. Nainen, joka jättää rauhan laakson mennäkseen henkisten rientojen taistelutanterelle, vahvasti luottaen siihen, että hänenkin aseitaan tarvitaan tuossa yleisessä sodassa pimeyttä vastaan – hänkin uhraa itsensä. Nainen, joka vapaaehtoisesti luopuu miesten mielitiettoisuudesta pakottaakseen heitä ennen kaikkea kunnioittamaan häntä, – kenties on nainen kieltäytynyt jostakin, vai kuinka? Kysyn sitä noilta ”todellisilta” naisilta.
Mutta naisellisuus onkin jotain korkeampaa ja jalompaa kuin tuommoinen kanamaisuus eli hanhimaisuus, – miksi sitä nyt nimittäisimme. Ja juuri sentähden, että naisellisuus voittaisi enemmän alaa, pääsisi enemmän vaikuttamaan ihmiskunnan hyväksi, juuri sentähden onkin naiselle vapautta ja tasa-arvoa suotava.Jos nyt kuitenkin tahdotaan ratsastaa noilla sanoilla ”alttiiksi-antavaisuus”, y. m. niinkuin nainen olisi niihin velvoitettu enemmän kuin mies, niin voidaanko väittää, ett’ei nainen juuri edistymisen tiellä niitä parhaiten tarvitse. Nainen, joka totuuden tähden uskaltaa antaa iskuja ja ottaa iskuja, panee myös jotakin altiiksi. Nainen, joka jättää rauhan laakson mennäkseen henkisten rientojen taistelutanterelle, vahvasti luottaen siihen, että hänenkin aseitaan tarvitaan tuossa yleisessä sodassa pimeyttä vastaan – hänkin uhraa itsensä. Nainen, joka vapaaehtoisesti luopuu miesten mielitiettoisuudesta pakottaakseen heitä ennen kaikkea kunnioittamaan häntä, – kenties on nainen kieltäytynyt jostakin, vai kuinka? Kysyn sitä noilta ”todellisilta” naisilta.”