Ennen liitoksen astumista voimaan yksittäiset kunnat voivat lisätä menojaan lainarahalla, mutta lainan kustannukset tulevat myöhemmin uusien liitoskumppaneiden maksettavaksi.
VATT:n tutkimuksen mukaan kuntien lainakanta kasvoi 280 miljoonalla eurolla ja rahavarat pienenivät 120 miljoonalla eurolla johtuen vuoden 2009 alusta voimaan tulleiden liitosten aiheuttamasta vapaamatkustamisesta. Lainakannan kasvu on lähes 20 prosenttia liitoskuntien vuoden 2006 kokonaislainakannasta.
Vapaamatkustaminen taas aiheutuu siitä, että vaikka liitoksesta olisi jo sovittu, niin ennen sen virallista voimaanastumista kukin kunta voi vielä tehdä päätöksiä täysin itsenäisesti. Yksittäinen liitoskunta voi tehdä omia kuntalaisiaan hyödyttäviä investointeja tai lisätä menoja velkarahalla. Menolisäyksen hyödyt jäävät tällöin oman kunnan asukkaille, kun taas velan hoitomenot koituvat liitoksen jälkeen muidenkin samaan liitokseen osallistuvien kuntien asukkaiden maksettaviksi.
– Mitä pienempi kunta on verrattuna koko liitokseen, sitä suurempi kannuste kunnalla on vapaamatkustaa, koska sitä pienempi osuus liitosta edeltävistä veloista lankeaa omalle kontolle liitoksen jälkeen, VATT:n selvitys tiivistää.
Tutkimuksessa osoitetaan myös, että mitä pienempi kunta oli suhteessa koko liitoksen asukaslukuun, sitä enemmän kunnan velka kasvoi ja rahavarat pienenivät. Rahat käytettiin pääasiassa investointeihin.
Tutkimus perustuu vuoden 2009 alussa voimaan tulleiden kuntaliitosten tarkasteluun. Tuolloin toteutettiin 32 liitosta, joihin kuului 99 kuntaa. Näistä liitoksista päätettiin yleensä vuonna 2007, joten ”vapaamatkustamista” tapahtui pääosin vuonna 2008.
Tutkijoiden Jenni Pääkkönen, Tuukka Saarimaa ja Janne Tukiainen mukaan tulokset eivät selity liitoskuntien muista kunnista poikkeavilla ominaisuuksilla eivätkä mahdollisilla liitoskuntien taloudellisessa toimintaympäristössä samanaikaisesti tapahtuneilla muutoksilla. Myöskään liitosten aiheuttamat ylimääräiset kertaluonteiset kustannukset eivät ole selitys tuloksille.
– Velkarahalla tehdyt investoinnit voivat olla järkeviä yksittäiselle kunnalle. Yksittäinen kunta voi kuitenkin investoida enemmän, kuin koko liitoksen ja yhteiskunnan kannalta olisi järkevää, koska suuri osa investointien kustannuksista lankeaa liitoksen jälkeen muiden kuntien asukkaille. Uusiin kuntaliitoksiin tulisikin varautua esimerkiksi säätämällä rajoituksia kuntien rahankäytölle kuntauudistuksen aikana, tutkijat ehdottavat.