KKV julkaisi tiistaina Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran rahoituksella laatimansa selvityksen vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja esteistä.
Sen mukaan vapaaehtoistoiminnalle on jo nyt olemassa hyvät lähtökohdat, mutta kehitettävääkin löytyy. Selvityksessä suositellaan muun muassa yhtenäisen toimintamallin sekä vapaaehtoistoiminnan pelisääntöjä käsittelevän oppaan luomista sekä verolainsäädännön selkiyttämistä.
Ainakin osa yhteiskunnallisessa keskustelussa esillä olleista vapaaehtoistoiminnan esteistä on selvityksen perusteella ollut kuvitteellisia. Vapaaehtoistoiminta ei esimerkiksi luo esteitä markkinoiden toimivuudelle.
– Tilanne on oikeastaan päinvastainen. Vapaaehtoistoiminta on tärkeä hyvinvoinnin lähde ja luonnollinen osa hyvin toimivaa taloutta, toteaa KKV:n pääjohtaja Juhani Jokinen.
– Päättäjien ja viranomaisten tehtävänä on varmistaa se, etteivät sääntely-ympäristö ja muut institutionaaliset tekijät muodosta sille esteitä, hän sanoo.
Selvitystä varten tehdyissä haastatteluissa nousi epäkohtana esiin erityisesti verolainsäädäntö, jota pidetään tulkinnanvaraisena ja epävarmuutta aiheuttavana.
Selvityshankkeen ohjausryhmään kuuluneen Sitran vanhemman neuvonantajan Mirjami Laitisen mielestä on tärkeää, että tuloverolainsäädäntöä selkeytettäisiin muun muassa vapaaehtoisille maksettavien matka- ja kulukorvausten osalta.
Hänen mukaansa kulukorvausten määrittäminen nykyistä laajemmin verovapaiksi selkeyttäisi käytäntöjä ja edistäisi erityisesti pienituloisten osallistumista vapaaehtoistoimintaan.
Myös muiden kuin yleishyödyllisten yhteisöjen tulisi voida maksaa verovapaita kulukorvauksia, jotta vapaaehtoistoiminnalle tulisi lisää tilaa esimerkiksi yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa yrityksissä.
Työttömyysturvalainsäädäntöä olisi lisäksi selkiytettävä niin, ettei työttömän osallistuminen vapaaehtoistoimintaan vaarantaisi hänen oikeuttaan työttömyyspäivärahaan, Laitinen esittää.
Ohjausryhmän puheenjohtajana toimineen Sitran johtavan asiantuntijan Tuomo Melinin mielestä vapaaehtoistoimintaa koskeva lainsäädäntö kannattaisi lisäksi koota yhteen ja keskittää se yhdelle ministeriölle.
– Tämä mahdollistaisi vapaaehtoistoiminnan pitkäjännitteisen kehittämisen yhteiskunnan kokonaisedun mukaisesti, hän toteaa.
Sitra julkaisee vuoden 2015 aikana oppaanvapaaehtoistoimijoiden avuksi ja selvittää muitakin keinoja vapaaehtoistoiminnan hyvien käytäntöjen jakamiseksi.