Luonnonsuojelun keinot vaihtelevat Euroopassa vapaaehtoisuudesta pakotteisiin. Vertailtaessa erilaisten suojelutapojen tehoa tulokset voivat olla yllättäviäkin.
– Esimerkiksi merikotka pesii meillä nykyisin yhtä hyvin sekä suojelluilla että suojelemattomilla alueilla. Sen pesäpaikkojen ympäristön mittava suojelu ei ainakaan nykyoloissa vaikuta tarpeelliselta, sanoo Helsingin yliopistossa väittelevä Andrea Santangeli.
Sitä vastoin liito-oravan esiintymistä eivät edes lakisääteiset keinot tunnu pystyvän turvaamaan.
– Jos paikalle jätetään vain ohjeiden mukainen puusto, liito-oravia esiintyy hakkuun jälkeen paljon vähemmän kuin ennen hakkuuta. Tämä ei vastaa lakia, jonka mukaan liito-oravan esiintyminen ei saa vaarantua. Liito-oravien suojelun ja metsätalouskäytön välinen ristiriita on siis nykyisin ratkaistu jälkimmäisen hyväksi, Santangeli pohtii.
Vapaaehtoisuudella on voimansa
Pakkotoimet eivät välttämättä tuo parasta tulosta. Esimerkiksi pohjoiskarjalaisilla yksityismailla sijaitsevien petolintujen pesien suojeluprojektissa vapaaehtoisuus nousi hyväksi toimintatavaksi.
– Kun maanomistajat suojelivat pesäpaikkoja vapaaehtoisesti, kustannukset jäivät pieniksi ja petolinnut jatkoivat pesintäänsä myös hakkuun jälkeen, Santangeli toteaa.
Hänen mielestään erilaisten suojelutoimenpiteiden tehoa pitäisi vertailla nykyistä useammin.
– Suojelun haasteet ovat valtavia, mutta resurssit pieniä. Siksi jokaisen toimenpiteen pitäisi johtaa parhaaseen mahdolliseen tulokseen, Santangeli sanoo.
M.Sc. Andrea Santangelin väitöskirja Assessing the effectiveness of different approaches to species conservation tarkastetaan perjanataina 3.toukokuuta Helsingin yliopistossa.