Vapaa-ajattelijoiden mielestä yhden virkamiesvakuutuksen pitäisi riittää

Vapaa-ajattelijain liitto esittää virkamiesten erillisen virkavalan ja -vakuutuksen korvaamista yhdellä kaikille samanlaisella vakuutuksella.

Vapaa-ajattelijain liitto muistuttaa, että eduskunnan puhemies ja tasavallan presidenttikin antavat toimeensa astuessaan aina vakuutuksen.

Vastaavaa muutosta ollaan parhaillaan tekemässä oikeudessa todistajan valan ja vakuutuksen osalta. Oikeusministeriön työryhmä esittää myös tuomarinvalan korvaamista uskonnollisesti neutraalilla vakuutuksella.

Perusteluna erillisen valan ja vakuutuksen yhdistämiselle oikeusministeriö viittaa muun muassa siihen, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa.

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta.

– Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin, liitto sanoo.

Mainos