Liiton mielestä elämänkatsomustieto tulee avata peruskoulussa ja lukiossa kaikille mahdolliseksi katsomusaineeksi uskonnon rinnalla. Peruskoulun ja lukion toiminnan sekä varhaiskasvatuksen tulee liiton mukaan olla uskonnollisesti tunnustuksetonta samoin kuin puoluepoliittisesti sitoutumatonta.
Mikäli koulu tai päiväkoti kuitenkin vielä järjestää uskonnonharjoitusta koulutyöpäivän ohjelmaan, rehtorin ja opettajien tulee järjestää sille aidosti valittavissa olevaa vaihtoehtoista, uskonnollisesti tunnustuksetonta ohjelmaa.
Koska uskonto tai uskonnottomuus katsotaan lainsäädännössä arkaluontoiseksi tiedoksi, koulun toimesta tapahtuva lasten, perheiden tai lukiolaisten pakottaminen koko kouluyhteisön edessä julkiseen valintaan uskonnonharjoituksen ja sille vaihtoehtoisen uskonnottoman ohjelman välillä rikkoo uskonnonvapautta, kannanotossa todetaan.
Vapaa-ajattelijain liiton johdossa ei muutoksia
Vapaa-ajattelijain liitto valitsi sunnuntaina liittokokouksessaan Tampereella Petri Karisman jatkamaan puheenjohtajana toiselle kolmivuotiskaudelle.
– Tavoitteemme nojaavat ihmisoikeuksiin, kuten ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta, Karisma toteaa liiton tiedotteessa.
Hänen mukaansa uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu aito oikeus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen.
– Samoin ihmisillä tule olla oikeus sekä tuoda julki että pitää ”uskonasiat” yksityisasianaan samaan tapaan kuin on puoluepoliittisen kannan tai seksuaalisen suuntautumisen kohdalla, Karisma lisää.